Katselin presidenttiparia, joka kävi tutustumassa uuteen kotiinsa. Samaistuin Niinistön puolisoon, joka vaikutti olevan vilpittömän kauhuissaan koko tilanteesta ja yritti ikäänkuin olla törmäämättä mihinkään ja sanomatta mitään. Tottakai minäkin olisin kauhuissani hänen asemassaan. Pää huutaisi että apua, apua, televisiokameroita, hienoja ihmisiä, virallisia tilanteita – minä en halua tätä. Ehkä tulkitsen väärin, toivottavasti. En halua kenenkään tuntevan oloaan vangituksi omaan elämäänsä, vaikka todentotta juuri sellaista vertausta Tarja Halonen taisi menneistä kausistaan käyttää: elinkautista.
Toivotaan, että Haukiolla on mahdollisuus tulevaisuudessakin jatkaa omaa työtään, vaikkakin työpaikan vaihto on poliittisen painotuksen vuoksi pakollinen. Toki nyt voisi olla hyvä aika myöskin kirjoittamiseen. En minä koskaan ollut huolissani Arajärven hyvinvoinnista, mutta hän ei koskaan näyttänyt mitenkään kärsivältä. Hän näytti olevan oikeassa paikassaan, luontui tilaansa. Tosin minä olen vain minä ja voin olla ihan väärässä. Elämä on hassuja sattumia täynnä.
 |
| Kuva täältä |
 |
| Kuva täältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti