Edellisen kirjoitukseni jälkeen olen oppinut, ettei metallia ja puuta ole hyvä yrittää yhdistää kuumaliimalla. Puu vielä suostui, metalli ei. Siihen typistyi uskoni kuumaliiman kaikkivoipuuteen. Kaikkea elämässä tulee kokeiltua, mutta kaikki materiaalit eivät ole yhteensovitettavissa.
Tänään näin ystävän, jota en ollut nähnyt neljään kuukauteen. Hänen koiransa muisti kuitenkin minut heti. Minut ja sen, mitä minun näkemiseni merkitsee: pitkää lenkkiä. Koira oli niin innoissaan, että se pomppi suoraan ilmaan takajaloillaan ja ulisi mielihyvästä. Remmin sai hädintuskin pujotettua paikalleen ja kiinnitettyä kaulapantaan. Ja niin me sitten lähdimme. Minä puhuin, purin itseni kuin kankakerän. Yritin pitää juonen toisesta päästä kiinni ja pökkäsin kerän alamäkeen. Kun se lähti purkautumaan, pelkäsin jo, ettei loppua tulekaan, ja jokainen lause tuntui poikivan uuden sivulauseen. Koira oli iloinen niistä jokaisesta, jokaisesta lisäaskeleesta. Vastaan tuli muitakin koiria, tuntemattomia rotuja, jackrusselinterrieri ja musta kiinanpystykorva, joka uteliaana roikotti mustikkaista kieltään tien vastakkaisella puolella. Kävelipä tien yli myös arvonsa tunteva maatiaiskissa, joka ei kiihdyttänyt askeltaan lähestyvää autoa väistääkseen, ylpeänä se tuntui odottavan auton väistävän Hänen Majasteettiaan.
Kävelimme vanhaa junarataa pitkin. Ratapölkyt olivat paikoitellen lahonneet, minä yritin olla astumatta paljaalle maalle ja pompsahtelin pölkyltä toiselle. Ihmettelin, onko askelpituuteni todella niin lyhyt, että pölkkyjen väli vaikutti pitkältä ja homma tuntui menevän silkaksi loikkimiseksi. Hyttyset etsivät jakausta palmikkojeni välistä, nostin hupparin hupun päähäni. Vielä paistoi elokuun aurinko, mutta varjon paikoissa syksyn vaanimisen saattoi jo aistia.
En haluaisi luopua kesästä vielä, vastahan se alkoi. Niin paljon suunnitelmia, niin vähän toteutumista. Toista olivat lapsuuden loputtomat kesät, joina aurinko lakkaamatta paistoi ja polvet kasvoivat rupea ja hiekkaa, ilma oli kepeää ja huoletonta hengittää ja suussa maistuivat suolaheinä ja mansikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti