Lauteilla

Olen kadottanut yöuneni. Ovathan ne joskus ennenkin toki kadoksissa olleet, mutta eivät aivan siten, kuin nyt. Muutaman yön nukuin jo kotona heikohkosti, sitten yhden todella huonosti (vain muutaman tunnin) ja sitten tuli viime yö, kaiken unettomuuden äiti.

Lepäsin Miehen rinnalla ja kuulin, miten hän vaipui heti uneen vierelläni. Vaihdoin asentoa. Hän virkosi sen verran, että ynähti unissaan ja siirsi kätensä lepäämään uuteen kohtaan kehollani ja vaipui uudelleen tasaiseen suloiseen unihengitykseensä. Minä sen sijaan jatkoin pyörimistäni, ja hän ynähtelyään. Lopulta päätin olla jatkamatta hänen yöunensa häiritsemistä ja nousin vuoteesta. Mietin mitä tehdä, en halunnut sytyttää valoja.

Lopulta löysin itseni istumasta kylmän saunan lauteilta seuranani Paul Austerin kirja Sattumuksia Brooklynissa. Kirjaa suositteli minulle läheinen ystävätär ja tulin maininneeksi siitä naapurilleni, jolle kirjailija oli ennestään tuttu ja joka asiasta innostuneena oli ostanut kirjasta pehmeäkantisen version. Niinpä minä reissuun lähtiessäni menin naapurin oven taakse ja pyysin kirjaa matkalukemiseksi ja sen myös sain. Onneksi, sillä se pelasti perjantain ja lauantain välisen yön, ainakin sen valveosion.

Kirja ei nimittäin tuottanut pettymystä. Se oli hersyvä ja suorapuheinen, mutta ei yliampuva. Lähtiessäni Miehen vierestä olin tuskainen ja hätääntynyt, mutta jo sivulle 40 päästyäni minä olin hymähdellyt lauteilla ääneen moneen kertaan. Ja kun palasin vuoteeseen, ahteri sievästi viivoitettuna sain uni saapui luokseni, sillä kirjan leppoisan itseironinen sävy oli tarttunut minuun. Kertasin huolellisesti siihen mennessä lukemani mielessäni ja sen jälkeen minut valtasi ihana pehmeä unohdus.

Toivottavasti uni ei karta minua enää tänä iltana, mutta jos karttaa, on minulla sentään rapiseva ystäväni ja saunan hämyisä valaistus.