torstai 9. kesäkuuta 2011

Kanavasurffailua

Miten satuinkin tänään katsomaan TV:stä ohjelmia, joista ensimmäisessä ryhmä brittinuoria työskenteli etiopialaisissa tehtaissa ja näki omin silmin ja koki omassa selässään, mitä on siirtää 300 märkää lehmännahkaa, jotka painavat seitsemän tonnia yhden työpäivän aikana.

Siirryin toiselle kanavalle. Siellä kerrotaan tarinaa Balin rantapojista. Rantapojat viettävät aikaa rannalla ja etsivät varakkaita länsimaisia naisia huijattavikseen. Tai miten asian ottaa: heitä ei olisi, ellei heille olisi kovaa kysyntää. Monet miehistä olivat aloittaneet juomanmyyjinä tai surffauksen opettajina ja päätyneet sitten keräämään elantonsa usein itseään runsaastikin iäkkäämmiltä - ja varakkailta - länsimaalaisnaisilta.

Miehillä oli usein kuitenkin jo oma vaimo ja pieniä lapsia. Vaimot, jotka eivät osaa itse edes lukea, ovat voimattomia miehensä "ammatin" edessä, tuohan mies työllään ruoan pöytään. Naisen on vain hyväksyttävä se, että mies harrastaa seksiä vaihtuvien turistinaisten kanssa perheen elannon eteen.

Karmaisevia tilastotietoja olivat esimerksi seuraavat: Balilla AIDSiin sairastuneissa on 30 % lisäys joka toinen vuosi ja väkilukuun suhteutettuna Balilla esiintyy HIV-tartuntoja 32 kertaa enemmän kuin esimerkiksi Australiassa. Uskovatko naiset sitten, että he ovat niin ainutlaatuisia kuin miehet kertovat heidän olevan, niin ainutkertaisia, ettei suojautuminen sairauksiltakaan ole tarpeen?

En kai saisi olla asiasta niin pöyristynyt, onhan ilmiö roolit kääntäen ikivanha ja sinänsä tuttu. Jos syitä ja seurauksia alkaa miettiä, tulee siitä kuitenkin käsittämättömän monimutkainen yhtälö, jossa uhrit ja syylliset vaihtelevat. Onhan totta, että kulturaalinen eriarvoisuus saa aikaan sen, että miltei jokainen länsimaalainen nainen on potentiaalinen elättäjä (opiskelijoita lukuunottamatta, tästä syystä miehet välttelevät nuorimpia naisia). Toisaalta on vaikea syyttää myöskään yksinäisiä, rakkautta ja huomiota vailla olevia iäkkäämpiä naisia - toki osa on varmasti naimisissa ja haluaa vain kokea nuoren miehen liehakointia. Toisaalta, näille miehille ei vaihtoehtoista tulonlähdettä ole: tavallisella työllä ansaitsee Balilla 1 - 3 dollaria per päivä.

Kun vanhenee, tulee elämään niin suuri määrä harmaansävyjä, että musta ja valkoinen alkavat reunoilta jo sumentua ja harmaasävyjen viuhka  on muuttunut pelkäksi väriliukumoksi vaaleasta harmaasta tummaan. Ihmisten elämät ovat niin monitahoisia, että omat syyttävät sormet on parempi pitää kauniisti supussa ja keskittyä seuraamaan poutapilvien kulkua taivaan sinessä.

3 kommenttia:

  1. Viimeinen kappale: tervetuloa aikuisten maailmaan, Karolina Unska :)

    VastaaPoista
  2. Ja minä yritän päästä oikeinkirjoituskurssille, Karenina Unska (blush!)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, tosiaan, harmaansävyjen lisääntymisestä huomaa kasvaneensa jo Melkein Isoksi.

    VastaaPoista