Eräänä iltana kokkailin keittiössä keittoa. Tuoksu oli huumaava ja herkuttelin jo etukäteen ajatuksella keiton maittavuudesta. Kissat pyörivät kodikkaasti ympärillä, jäipä toinen siihen jalkojeni juureen istuskelemaan. Ulkona paukkui pakkanen, ja ajatus lämmittävästä keitosta kannusti minua porisevan kattilan ääressä. Elämä hymyili, kunnes huomasin kissan lattialla. Sen silmät, etenkin oikea, vaikutti kipeältä. Yritin tiirailla silmää, mutta en havainnut mitään, raapaletta tai muuta. Kissa kuitenkin sinnikkäästi arasti silmää ja piti sitä puolitangossa.
Ei auttanut kuin soittaa päivystävälle eläinlääkärille kesken sopankeiton. Juu, hän ottaisi kissan vastaan, silmätulehdukset on syytä hoitaa nopeasti, sillä saattavat paheta äkäisiksi, sanoi lääkäri. Kissa siis koppaan, eteiseen ja autoa raappaamaan. Soppa jäi muhimaan kannen alle.
Kun kissaa ryhdyttiin kiikuttamaan autoon, satuin katsomaan sen silmiä. Ei jälkeäkään tulehduksesta. Ei minkäänlaista. Silloin vasta minä oivalsin, ystävät hyvät, että minähän keitin sipulikeittoa. Suoritettava oli nolo tunnustuspuhelu: "Onko mahdollista, että sipulihuurut ärsyttävät kissankin silmiä? Aha juu, no sitten, anteeksi vain kauheasti tämä turha hälytys..."
Kissa takaisin sisälle ja sopan ääreen. Oli muuten erinomainen keitto.
Tämä tarina tuli mieleeni Marie Elisabeth's rum -blogin sipulikeittopostauksesta. Että eikun sipulikeittoa keittelemään. Mutta jos koira, marsu tai minipossu tulee keittiöön siristelemään silmiään, älkää heti soittako eläinlääkärille...
Hihii, hauska juttu :D
VastaaPoistaMullakin on yksi aika hauska eläinlääkäriin lähtö-kokemus. Kun kanini Kyllikki oli vielä elossa ja itse olin jo muuttanut Helsinkiin opiskelemaan, Kyllikki-vanhus tuli kerran luokseni hoitoon. Sen takajalat olivat silloin jo halvaantuneet. Yht' äkkiä tajusin, ettei kani ollut pissannut pitkään aikaan. Soitin eläinlääkärille, joka käski tuomaan kanin vastaanotolle. Lähdin sitten kuljettamaan sitä raitiovaunulla lekurille. Odotushuoneessa se istui sylissäni. Kun lääkäri kutsui meidät sisään, tunsin jotain kuumaa valuvan takkini taskuun: Kyllikki pissasi.
No, lääkärikäynti oli varattu ja maksettava, joten lekuri sitten vähän tunnusteli kania muodon vuoksi (ja totesi, etät pissaongelma oli ilmeisesti ollut psykologinen). Sen jälkeen ongelmaa ei enää esiintynytkään.
Sipulikeitto on ihanaa! Tulin just Ranskasta, siellä sitä tuli syötyä kerran jos toisenkin :)
etät = että
VastaaPoistaLumikko: yritin jo kerran vastata viestiisi, mutta blogger hävitti sanani bittipölynä ilmaan, joten nyt yritän uudelleen. Voin hyvin kuvitella, että jännitys paikan vaihtamisesta on saanut Kyllikkipolon pidättelemään - kunnes sitten lääkäriin pääsy sai Kyllikin pissimään. Hyvä niin, tietenkin.
VastaaPoistaMinun kollipoikani pääsi viikonloppuna ampaisemaan ovesta ulos. Nyt kissaherra on sitten maukunut pääsyä väljemmille vesille kuin mielonen. Ei auta, kattipolo kun ei laisinkaan osaa väistellä sen paremmin autoja kuin ihmisiäkään. Täällä kaupunkioloissa omin päin ulkoilu ei tule kuuloonkaan. Remmissä herra taas kiskoo itseään ties mihin kolosiin ja jos hihnasta yrittää hiukan tahtia hidastaa, niin kuuluu pontevasti vetävän kissan kurkusta korinaa. Mahdoton epeli.
Ranskanreissunne näyttikin kyllä todella ihanalta. Mikäpä siellä olisi itsenikin keittoa nautiskellessa ja muistanpa senkin vielä - jo yli parinkymmenen vuoden takaa - miten siellä maistuivat leivonnaiset ja croissantit niin makoisille. Viiniä ei sentään silloin ollut sallittua särpiä. Nykyään saattaisin kyllä maistella sitäkin.