Istun keittiön pöydän ääressä. On jo myöhä. Minä olen keskustellut miehen kanssa tietokoneavusteisesti, sillä hän ei asu samalla paikkakunnalla kuin minä. Katulamput ovat tässä kohdin kaupunkia kauniita, myötäilevät puutalojen silhuetteja. Kissa istuu pöydällä tietokoneen vieressä ja tarkkailee nukkuvaa katua. Ei siellä ihmisiä näy, lajitoveri korkeintaan.
Olen voipunut. Tänään olen muistanut urheilla, ottaa viimeisen antibiootin, siivota kissojen käymälät, pestä kaksi koneellista pyykkiä ja käydä pankissa. Sairastelun tunsi reisilihaksissaan heikkoutena, pyykkivuoressa riittää vielä hetkeksi purettavaa lepäilyn ja niistämisen merkeissä vietetyn ajan vuoksi.
Jokin on silti muuttunut. Hammasmukissani asuu vaaleansininen harja. Yksinkin asuessani omani ovat olleet punaisia, oransseja, rohkeasti jopa vihreitä, mutta eivät koskaan sinisiä. Hän jätti sen mukiin tahallaan. Halusi osoittaa sen, että aikoo palata takaisin, muuttua osaksi elämääni. Kenkärivissänikin on yksi paljon muita suurempi pari. Ja joka aamu, kun herään, hän on ensimmäinen ajatukseni.
Tiesinhän minä, että tämä tapahtuisi äkkiä ja varoittamatta. Hetkenä, jolloin en voisi sitä aavistaa tulevaksi. Ja silti, olen täysin pöllämystynyt, että näinkö se sitten tapahtui. Ja hänkö se oli, jota odotin. Me yllätimme toisemme itsellämme.
No ihan alkuhan tämä on, taimi vasta. Sellainen kuin ne vihreät, joita maa puskee juuri nyt sisuksistaan. Hento se on, mutta sillä on tahto, emmekä me jaksa tempoilla sitä vastaan.
Kun äsken vielä pujahdin toukokuiseen yöhön, varauduin kylmyyteen. Ulkona olikin 15 astetta ja ilmassa tuoksui lämmön muassaan tuoma mausteinen eksotiikka. Minä hengitin kaupungin kuumaa ilmaa ja ajattelin, että tämä on hetki, jota en haluaisi unohtaa.
Oi, siis OI!!!! Siitä se taimi lähtee vahvistumaan, kasvamaan..ja ennen kuin huomaatkaan, se on jo pieni vahva puu ;)
VastaaPoistaOlen iloinen puolestasi <3
..ja joillakin ihmisillä se puu on jo hetken kasvanut, kunnes jokin ulkopuolinen taho päättää sen kaataa, oksia, pilkkoa ja toimittaa hetkeksi lämmittämään jonkun aivan tuntemattoman lukaalin tulisijaan kylmenevää syysiltaa. Sitten se on ohi. Puun paikalle jää kanto, mutta sekin lahoaa ja kuihtuu hiljalleen. Pian siitä ei ole enää mitään muistuttamassa.
VastaaPoistaSusa: Iso halaus sinulle taas myötäelämisestäsi. Hyvin jännittävää tämä on, haparoivaa ja arasti onnellista. Mutta kyllä me tätä kipinää koetamme suojella.
VastaaPoistaAnonyymi: Niin se on, joskus puu ei pääse taimea pidemmälle, joskus siitä kasvaa poppeli, jonka puuaines on liian pehmeää myrskyssä kestääkseen. Mutta on mahdollista, että juuri tästä kasvaa se tammi, joka ei vapise myrskyssäkään. Siksi kannattaa yrittää. Aina. Sillä uhallakin, että joskus tulee myrsky ja kyntää kaiken irti juurineen päivineen.
Pelottaahan tämä, mutta uskallettava on.
Niinhän se on talousmetsissäkin: osa puista - kenties ne vahvimmat - säästetään. Oksansa jäävät paitsi maailman monitoimikoneiden kauheita mikroprosessoriohjattuja robottisahoja. Ehkä tämä sinun puusi on nyt sellainen tuleva ikihonka. Pidetään peukaloa :)
VastaaPoistaKevät näyttää ja tuoksuu ihanalta. Nyt jos menisin ulos, niin haistaisin ihanan keväisen sateen. Ja sitten ne koivujen lehdet. Kauniit, niin herkän vihreät. Kaunis on kevät. PIhassamme on pikkuinen männyn alku. Toivon sen kasvavan isoksi ja vahvaksi. Toivon sitä sinullekin, teille. Myrskyjä tulee ja menee, mänty taipuu, vaan ei katkea... Halaus sinulle!
VastaaPoista