Pakopaikka

Hirveä myrskypäivä tänään, kävin apteekissa ja pidin pipostani kiinni, ettei se olisi lennähtänyt tiehensä. Hiukset lepattivat tuulessa ja liimautuivat kasvoihin. Olin varmasti melkoinen näky, kun lennähdin apteekinovesta sisään. Lisäksi suuni oli niin kohmeessa, että kun farmaseutti kysyi nimeäni, jouduin toistamaan sen kaksi kertaa, ensimmäinen yritys oli jokseenkin epäselvä. Myös työpaikalla oli sisätiloissakin niin kylmää, että jouduin juomaan jatkuvasti rooibosta ja teetä pitääkseni itseni toimintakykyisenä. Eräs taukotilaan tupsahtanut mies kyllä totesi: "Kyllä tämä aina sadeilman päihittää", johon vastasin "Kyllä minä myrskyisen sään ulkona kestän, mutta kun täällä on sisälläkin kylmä". "Niin niin", tähdensi mies, "Minä tarkoitinkin, että jos täällä sisällä sataisi". En voinut olla nauramatta hänen oivallukselleen ja myönsin, on tosiaan parempi, että sisällä on kylmä kuin että siellä sataisi. Aina on pilvissä hopeareunus, kun sitä oikein kaivaa.

Risto Isomäki on kuulemma kirjoittanut, että ennen ilmaston lämpenenmistä tulee pohjoismaihin pienoisjääkausi. Isomäki on pelottava mies. Sarasvatin hiekan luettuani olin aivan kauhuissani kaikista maailmanlopun enteistä. Niitä sitten jää miettimään itsekseen - semminkin kun tietää, että maapallon koko historian planeettana huomioiden, on hyvin lyhyt se aika, jolloin se on käyttäytynyt säyseästi. Jaksa uskoa meihin, Gaia.

Jos kylmyydestä tuli mieleen Isomäki, niin tuskaisuudesta tuli mieleen eilinen V-sarjan jakso. Siinä miestä kidutettiin äärimmäisen etovilla keinohyönteisillä. Tuonkaltainen väkivalta on inhaa katseltavaa, pieni määrä verta silmän sisänurkassa, josta kudoksiin kaivautuva pikkukiduttaja pujahti sisään, sädehtivä purnukka jossa noita tuskan tuottajia oli lukuisia lisää, tuskasta huutava miespolo. Mieleni teki vaihtaa kanavaa, paeta johonkin säyseämpään asiaohjelmaan. Ilmeisesti minulla on liian vilkkaat peilisolut, mukaudun näkemiini tunnetiloihin melkoisella nopeudella ja intensiteetillä.

Kun tänään oikein palelsi, minä sukelsin kesämuistoon. Kipusin auringon kuumentamille rantakallioille, jotka meri on piessyt sileiksi. Kuuntelin aaltojen liikettä ja lokkien kirkunaa, tunsin pärskeiden tuoksun. Painoin kämmenet kuumaan kallioon, annoin lämmön virrata itseeni. Etsin katseellani kiven pinnasta halkeaman ja seurasin sitä. Halkeaman vieressä puuhaili muurahainen, katselin sen tarmokasta menoa kallion jäkälä- ja sammaltäplien poikki. Piknik-kori vieressäni on täynnä herkkuja: täytettyjä patonkeja, salaattia, mansikoita, vanijavaahtoa...

Ensi kesänä minä menen sinne taas. Lähdetkö mukaan?