Reissuraportti

Viikonloppu oli kerrassaan huikea. Junassa, vähän ennen Hämeenlinnaa tajusin, etten ollut millään tapaa valmistautunut siirtymään juna-asemalta hotellille. Onneksi matkapuhelimessani on kartat, ja ensimmäisen kerran tulin kokeilleeksi kävelyopastusta määränpäähän. Suurta seikkailua oli seurata punaista nuolta puhelimen näytöllä.

Oi, mitäpä oikein kertoisin, sormet sotkeentuvat sanojen tulvasta. Ensin hotellihuoneessa höpötimme tärkeimmät kuulumiset ja teimme strategiasuunnitelman, johon päällimmäisenä kuului, etteivät herkut ainakaan saa loppua. Joten kauppaan (juustoja, rypäleitä, keksejä, suklaata, lakuja) ja Alkoon. Jälleen pääsi kännykän internet-selain jaloon käyttöön, kun sen avulla selvitimme reitin lähimpään alkoholimyymälään vieraassa kaupungissa. Matkalla lauleskelimme kadulla duettoja: yhteisestä sopimuksesta päätimme kuitenkin, että laulaminen on viisainta lopettaa pitkäripaisen sisäänmenoportilla, jotta meille suostutaan ylipäänsä myymään mitään. Pelko oli turha, sillä iloluontoinen myyjä tervehti meitä sisään astuessamme ja lisäsipä perään vielä "Tervetuloa!". Päädyimme ostamaan kahvilikööriä ja punaviinipullon (joka sitten matkusti repussani kotiin, sillä tulimme yliarvioineeksi sekä syömis- että juomisresurssimme - kuten aina).

Piparkakkutalossa nautimme lammasta ja lohta (minä jälkimmäistä, nam) ja sieltä saman tien kipitimme vauhdilla Verkatehtaalle seuraamaan Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö -näytelmää. Istuimme ensimmäisessä rivissä aivan näyttämön vieressä. Se sai erilaiset painiheitot näyttäytymään hurjassa valossa, silmät seljällään vilkuilimme toisiamme, kun miehet pamahtivat lavan pintaan: on se hurjaa! Näytelmän dialogi oli juuri niin hervotonta, kuin Heikki Salolta odottaa saattoi, naurun kyyneliä oli molempien silmistään pyyhittävä. Enkä minä tietenkään olisi minä, ellen olisi kerran oikeasti liikuttunutkin: kun eteerinen valkeahelmainen tuulenvire nappasi vaimon kirjeen sotilaan käsistä ja tämä nousi kohtalokkain seurauksin sitä juoksuhaudasta sieppaamaan, jouduin nieleskelemään tyhjää. Suosittelen näytelmää ikään ja sukupuoleen katsomatta kaikille mitä lämpimimmin - hienoa tanssia ja musiikkia sisältävä hauska ja humaani näytelmä.

Mainittakoon vielä, että näytelmän lopuksi, yleisön taputtaessa, ilmeisesti avustajajoukkoihin lukeutuva näyttelijä/painija kiitteli ja kumarteli suoraan edessäni, kun katseeni eksyi hänen omaansa, ja hän sanoi hän minulle ääneen: "Kiitos". Se olikin merkittävin kontaktini miespuoliseen henkilöön koko reissun aikana, mutta oli hänen salskeutensa sentään painitrikoissa!

Illanviettopaikkojen suhteen turvauduin paikallisen ystäväni apuun ja saimmekin häneltä pari vinkkiä. Lisäksi päädyimme pariin mukavaan kuppilaan, mutta jostain syystä minibaariin tungetut juustot alkoivat jo melko varhain kutsua meitä puoleensa. Vetäydyimme siis hyvässä järjestyksessä huoneeseemme parantamaan maailmaa keksien ja juustojen pariin ja nautimme jaffaa päälle. Tämä mahdollisti (jotenkuten) aamu-unisen olemukseni raahautumisen hotellin aamusaunaan, jossa saimme ylellisesti makoilla lauteilla kaksin pitkittäin ja puhua kaiken sen, mikä vielä mahdollisesti oli sanomatta jäänyt. Ja päälle vielä hotelliaamiainen, ihanaa ylellisyyttä...

Nyt siis näillä voimin on sitten suunnistettava jälleen uuteen viikkoon. Talveen tottumiseen menee selvästi vielä aikaa, tuulinen pakkasilma näykki nälkäisenä pohkeita ja poskipäitä ja liukkaus oli viedä jalat alta: hätäinen melkein-liukastumiseni sai ystävättäreni säikähdyksestä kiroamaan kuin merimies. Helpotusta ei ole näköjään luvassa, pakkanen kiristyy kaksinumeroisiin lukuihin ensi viikolla. Valmistautukaamme.