maanantai 2. syyskuuta 2013

Kovaa peliä villissä pohjolassa

Mitäs tässä.

Olette varmaan havainneet itsekin, mitä kaikkea valtiovalta aikoo tehdä rahaa säästääkseen. Jännittävä on nähdä, miten siinä kaikessa käy. Nousevatko äidit jossain vaiheessa barrikadeille? Entäs isät, kiinnostaako asia heitä? Suomessa protestoiminen taitaa jäädä aina suunnilleen tälle tasolle, kuin omanikin nyt, pienen ihmisen hiljaiseksi nurinaksi. Sitä alkaa vain automaattisesti kehitellä päässään B-suunnitelmaa, joka omalla kohdallani, Kataisen mieliksi, on töihin meno paljon aiempaa suunniteltua aikaisemmin. No, jää nähtäväksi, kuinka asioiden lopulta käy.

Tänään sen sijaan tapahtui jotain mukavaakin. Kävin eräänlaisessa työtapaamisessa, vaikka en oikeasti töissä olekaan. Siellä minun kanssani keskusteli kaksi aikuista ammatti-ihmistä, jotka kuuntelivat, mitä minulla oli sanottavaa ja ottivat minut vakavasti ja antoivat pitkiä ja laveita järkeviä lausuntoja. Pois lähtiessäni minun oli pahoiteltava runsassanaisuuttani, sanoin, että nautin niin kovasti järkevien aikuisten ihmisten seurasta. Miespuolinen palaverihenkilö vastasi, että hän ymmärtää minua täysin: joskus aikanaan hän oli hoitanut lastaan vuoden kun lapsi oli ihan pieni - aikana, jolloin se ei ollut vielä muodikasta.

Niin minä sitten lennähtelin palaverista kotiin ja tunsin, että minustakin on vielä jotain iloa tälle yhteiskunnalle (no, eihän sitä tiedä, onko, mutta ainakin sellainen illuusio hetkeksi tuli).

No nythän tässä kaikenkaikkiaan on sellainen ongelma, että en oikeastaan tiedä, mihin työhön tästä sitten palaisin ja mitä alkaisin isona tehdä. Hyvänen aika, tässähän pidennetään työuria ja minullakin on siten ties kuinka monta vuotta vielä edessä - tekemässä mitä?

Entäs te, jotka minua luette, jos olisitte minun ura-valmentajiani, mihin te minua tämän perusteella suuntisitte (psykologin vastaanoton jälkeen)?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti