perjantai 20. toukokuuta 2011

Plussaa

  • Lilanväriset, korkeakorkoiset pitkävartiset saapikkaat, jotka on saanut pukea kevään myötä. Ne kopisevat katuun osuessaan.
  • Lehdet ja versot. Ihana vehreys, joka on hulvahtanut ylitse hetkessä. Omenapuussa on nuppuja. Ne voivat aueta minä hetkenä hyvänsä. Haluaisin samaan aikaan pysäyttää ajan ja rysäyttää sitä eteenpäin.
  • Mies, jonka kasvoissa on musta sänki. Hänessä on älyä, vahvuutta, ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja naurua. Jopa umpimielinen, minuun leimaantunut kissavanhus hyväksyy hänet, puskee kättä ja kasvoja, hurisee.
  • Ystävät ja läheiset. Joka päivä he ylittävät kaikki odotukseni, niin myös tänään. He ansaitsevat kaikkea parasta, onnea, lämpöä, menestystä ja rauhaa.
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen on alkanut kirjoittaa uutta kirjaa. Siihen tulee kumiankkoja. Omaan alitajuntaan pitäisi suhtautua sallivammin, vaikka se  omituinen onkin.
  • Oma sänky. Ehdottoman houkutteleva ajatus tällä hetkellä. Menen sinne ja mietin elämääni lisää plussaa.

"Laulan päivän paremman kaikkein parhaimmastakin."
- Jarkko Martikainen

2 kommenttia:

  1. Siinäpä sitä oli plussia kerrakseen ;) Ja erityisesti toiseksi viimeinen plussakohta on aiheuttanut täälläkin pieniä sisäisiä JEEJEE-huutoja ;)

    VastaaPoista
  2. Kopisevilla kengillä on välillä aivan ihana kävellä! Ei ihan aika kuitenkaan. Ostin muuten eilen tennarit.:) Muiltakin osilta lista kuulostaa kerrassaan plussalta.

    VastaaPoista