perjantai 18. helmikuuta 2011

Keppejä, porkkanoita ja panda

Viikonloppu alkoi. Itselläni se alkoi oikeastaan siitä, että puhelin soi. Puhelin oli (ja on nytkin) kytkettynä tietokoneeseeni noin 15 cm pituisella johdolla, sillä joudun käyttämään sitä mokkulana, koska internet-yhteydessäni on jälleen jotain häikkää. Sikäli puhelimeen vastaaminen oli sangen mielenkiintoista. Korva kiinni työpöydässä ja tietokoneessa hihitin äidilleni, että vaikka minulla ei suoranainen kiire ollutkaan, ei puhetilanne ollut kuitenkaan mukavuudella pilattu. Soiton syy sen sijaan oli varsin ilahduttava: äiti oli keksinyt keittää kalakeittoa ja tarjosi minullekin mahdollisuutta mennä sitä nauttimaan. Toki tartuin tilaisuuteeni, oli aivan ihanaa, että odotettavissa oli kunnon kotiruokaa, jota en jaksa itseni vuoksi valmistaa. Söin sitä kaksi suurta lautasellista ja palasin kotiin vatsa pulleana.

Huomista olen suunnitellut varsin jaloin ajatuksin. Ajattelin tehdä muutaman tunnin töitä, kuten sunnuntainakin, sillä olen onnistunut keskittymään työntekooni hieman tehottomasti. Ensi viikonloppuna en kuitenkaan aio työskennellä, ja muutenkin tällainen viikonlopputyöskentely on poikkeuksellista. Eikä siinä vielä kaikki: vaikka sekä minä että kissat inhoamme imuroimista, sitäkin on huomenna tiedossa. Ja jos onnistun sen tekemään, lampsin kauppaan ja ostan itselleni tulppaaneja kiitokseksi. Ja jotain hyvää syötävää, mitähän se olisi? Voisin valmistaa itselleni vaikka jotain herkullista pastaa. Kyllä ja päälle vielä juustolastuja. Kermainen kastike. Saahan sitä joskus. Ihan vain itsensä takia.

Niin ja voi kauhistus sentään, eilen, kun olin ystävieni kanssa kaupungilla humputtelemassa, ostin kaksi kynsilakkaa. Aivan hulvatonta. Eikä siinä vielä kaikki: ostin myös sellaisen kaksipuolisen meikkikynän tai mikähän pulikka se oli, jolla lopputuloksena pitäisi syntyä smoky eyes. Saattaa olla, että tämän lopputuloksen aikaansaamista pitää hiukan treenata, ennen kuin lähtee mihinkään ihmisten ilmoille. Värit olivat kuitenkin sen kaltaiset, että saatan hyvinkin saada aikaan efektin panda eyes.

Kassalla puhisin kanssasisarilleni, että hitto soikoon, toivottavasti löydän sen elämäni miehen pian, että voin lopettaa tämän itseeni satsaamisen. No, hyvä on, myönnän, se oli kyllä vitsi.

Niin että löytyykö innokkaita miehiä herkulliselle illalliselle pandan kanssa?

10 kommenttia:

  1. Hih, hihittelen täällä tuolle smokey eyes Vs. Panda Look-ajatukselle ;) Minullekin voisi käydä niin. Ja joskus käykin, tosin Panda Look tulee valvotuista öistä lasten kanssa. Mutta voin kertoa, että kun löytää sen oikean miehen, niin jotenkin se näkee sen oman naisen viehkouden sen Panda Lookinkin läpi- onneksi. Nimittäin juuri tänä aamuna, kun suihkun raikkaana, mutta väsynein silmin venyttelin, mies katsoi minua normaalia pidempään ja totesi: "Kyllä sinä vieläkin olet näyttävä nainen!" Ihan punastuin, kolmentoista vuoden jälkeen ;) Kun tapasimme, olin nuori tytön heitukka vasta, mutta silti jo oman osani ihmissuhteiden viidakossa seikkaillut. Hetkeksi palasin miehen kommentin myötä noihin suhteemme ensi hetkiin ja sanoin sisäiselle tytölleni mielessäni : Hyvän valinnan teit ;)

    Olen varma, että moni mies olisi enemmän kuin innokkaana tulemaan kanssasi illalliselle..ja aamupalalle..ja loppuelämän kestäville lounaille!

    VastaaPoista
  2. Panda Eyes... mitähän itse saisin aikaan tuollaisella kynällä, kun olen kovin huono noissa puuhissa ja melkein luomuna kuljeskelen. Kun ikä on alkanut nelosella jo jonkin aikaa, eikä naama ole enää ihan siloinen, ei pandalook välttämättä ole enää se kaikkein pukevin vaihtoehto :D

    VastaaPoista
  3. Karenina, tietenkin itselleen kuuluu ja saa laittaa hyvää ruokaa ja vielä kattaa sen kauniisti! (Silloin kun viitsii.)

    Ethän sentään ole niitä naisia, joiden elämä on lähes katkolla silloin kun siihen ei kuulu miestä?!

    Tiedän nimittäin sellaisiakin; harmi vaan että puolikkaan ihmisen suhteista tuppaa tulemaan riippuvuus/"elän sinun kauttasi" -suhteita.

    Kylmää ajatellakin!

    VastaaPoista
  4. Susa: Juu, panda-lookin saa aikaan yllättävän monella tapaa, mutta harvemmin se on toivottua. Mutta hei, miehesi on oikeasti aika hurmaava, hän katsoi sinua ja näki sinut vielä kaikkien vuosien jälkeen. Eipä enempää juuri voi toivoa.

    Niihin alkuhetkiin kannattaa kyllä mielessään ja yhdessäkin palailla, onhan niinkin, että vaikka alku olisi minkälainen tulivuorenpurkaus tahansa, niin ei se ihan sama ole enää lasten ja kolmentoista vuoden kuluttua. Mutta että tuommoinen mies - good for you :D

    Ja vielä rutistus ihanasta kannustuksesta!

    Tulilatva: En ole itsekään kovin taitava noissa meikkipuuhissa, arkena mennään kyllä aika kevein ehostein. Siinä mielessä tällaisten suureellisten kokeilujen tulokset voivat olla todellakin hyvin yllättävät. Ehkä pitää tänne dokumentoida operaatio "silmä".

    Hoo Moilanen: Asiaa puhut! Ja kyllä, tänään tein itselleni kauniin kattauksen, lautasliinoineen päivineen. Tottakai itseensä pitää panostaa. Nyt kun olen ollut yksin, olen käyttänyt aikani matkustamalla ja tekemällä ihan omia juttuja, sellaisia, jotka eivät ehkä olisi mahdollisia, jos olisin parisuhteessa.

    Kaikki ihmiset tarvitsevat oman tilansa, se on selvä. Itse ajattelen elämäni olevani tällä hetkellä niin kiinnostavaa ja ympärillä niin mielenkiintoisia ja hienoja ihmisiä, että minulla olisi paljon jaettavaa toisen ihmisen kanssa. Toisinaan jopa pelkään sitä, että kiinnyn liikaa tähän omaan itsenäiseen elämäntapaani, jossa minä saan määrätä kaikesta. Kodissanikin olen jo tehnyt kaiken sen, mitä edellinen miesystävä kielsi tekemästä :D

    Että en kiellä, on tässä hyvätkin puolensa.

    VastaaPoista
  5. Ymmärrän, että vitsailet, kun puhut itseesi satsaamisesta miehen löytämiseksi ja kaipailet illallisehdokkaita. Vähissä ovat miehet, joiden kanssa viitsisi vaivautua illalliselle! Harvalla miehellä on sellainen katse, että se herättää halun nähdä sydämeen. Ja vielä ihana ominaistuoksu...

    Ajattele miten hävytöntä kertoa toiselle mitä hänen kodissaan saa olla ja mitä ei! Jälkeen päin saattaa tulla mieleen, että hetkinen - rajanylitys?

    Minulla on oikein simpsakka ja nätti työkaveri, jonka entisellä miehellä oli tapana "huumorilla" huomautella hänen vatsamakkarastaan. Heh heh kun hauskaa. Siis naiselle, joka juoksee maratoneja, eli makkarat eivät olleet kummoisia. (Ja vaikka olisivat olleetkin.) Miten voi puhua lähimmälleen - tai kenellekään - niin epäkunnioittavasti?

    Minun on lähes vaikea kuvitella tilannetta, että haluaisin jakaa valtaosan ajastani vain yhden ihmisen kanssa! (En nyt tarkoita ympäriinsä hyppelemistä seukkaamismielessä tai huomion hakemista sieltä täältä.) Tai että asuisin jonkun kanssa saman katon alla.

    Mutta hei - olen jousimies; se laskettakoon lieventäväksi asianhaaraksi!

    VastaaPoista
  6. Niin se on, ei ole illallismiehiä joka oksalla. Eivät pyrähtele ilmaan kuin naakkaparvet aamusella. Tällaisessa talvipakkasessa sellaisia riikinkukkoja ei juuri näy. Ominaistuoksusta nyt puhumattakaan!

    Oi, rajanylityksistä voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen blogimerkinnän. Oikeastaan tärkeintä on se, että itse tietää, missä omat rajat menevät. Minkä on valmis sietämään, ja mitä ei voi sietää. Niiden asioiden suhteen, joihin olen törmännyt, tiedän rajani, mutta varmasti on paljon sellaista, joka on vielä kokematta - kuten vatsamakkaramies! Hyvänen aika!

    Minä kadehdin kaltaisiasi ihmisiä, jotka eivät kaipaa arjen jakamista. Ei siihen tarvita lieventäviä asianhaaroja tai perusteluja. Niinhän sitä pitää elää, kuin parhaaksi näkee, kunhan ei polje väräjäviä sieluja kovin paljon jalkoihinsa. Joskus sekin on helpommin sanottu, kuin tehty.

    VastaaPoista
  7. Ihan lemppari fraasi lentokoneessa on se, kun emo sanoo, että happinaamari ensin omille kasvoille! :)

    Siitä kun yrittää pitää kiinni, ei kerta kaikkiaan voi talloa muiden varpaille.

    Kun huolehtii parhaansa mukaan omista tarpeistaan, ei tarvitse olla epämääräisen tyytymättömänä käsi ojossa muiden suuntaan. Ja hyvästä olosta riittää jaettavaksikin!

    Melkein mikään ei ole ikävämpää kuin tunne "sitten kun niin tai näin, kaikki on hyvin". Elämä on tässä ja nyt, ei tulevaisuudessa! (Ei mennä yksityiskohtiin että miksi ja miten olen järjestänyt päänuppini tuon mallin mukaiseksi.)

    Arkea on mukava jakaa, mutta ei välttämättä yhteisen osoitteen verran! ;)

    VastaaPoista
  8. Olen minä sitäkin kokeillut, arjen jakamista siten, että yhdessä vietetään vain viikonloput ja lomat, useampia vuosia. Järjestely toimi hyvin niin kauan kuin suhdekin, vaikeampi sitten on sanoa, että mitkä seikat sitten johtivat suhteen romuttumiseen, sitä pitäisi kai kysyä myös toiselta osapuolelta.

    Hassua, että käytit tuota lentokoneen happinaamari -vertausta, juuri samoin minulle eilen sanoi mies, jonka murheita koetin kuunnella. Tottahan se silti on, ihmisen on huolehdittava omasta hyvinvoinnistaan tai hyvin pian hänellä ei ole kenellekään mitään annettavaa.

    Melkoisen tärkeä juttu, joka kannattaa aina pitää mielessä.

    VastaaPoista
  9. Olen vuosia istunut vastakkain samassa aamukahvipöydässä Ihan Oikean Miehen kanssa ja tiedän, että samassa paketissa saa monta hyvää asiaa!

    Toisaalta on helppo ymmärtää niitä jo lapsensakin maailmalle lähettäneitä (naisia), jotka sanovat että eivät enää aio asettua yhteiseen huusholliin kenenkään kanssa.

    Parempi olla hakkaamatta kiveen mitään teesejä, elämästä kun ei koskaan tiedä ;)

    VastaaPoista
  10. Se on juurikin parasta, antaa elämän yllättää itsensä. Niin se joka tapauksessa tekee.

    VastaaPoista