maanantai 27. elokuuta 2012

Herkistelyä

Herkkyys minussa on noussut uusiin sfääreihin. Tarkoitukseni ei ollut katsoa elokuvaa P.S. Rakastan sinua, sillä olen nähnyt sen aikaisemminkin, mutta katsoin sen silti. Se on yltiöpäisen surullinen ja romanttinen. Itkin ikävääni Miestä kohtaan jo aikaisemmin illalla, kun hän toivotti hyvät yöt sähköisten viestimien kautta. Kahta kauheammin itkin, kun katsoin elokuvaa. Elokuvan irlantilaismiehen/-miesten juurevuus, väkevyys, lempeys ja huumori muistuttivat minua Miehestä, joka on tullut minun elämääni. Ja kaikesta muusta hyvästä ja kauniista, mutta myös menettämisen pelosta.

Kävelin eteisen peiliovien ohi. Vilkaisin itseäni ja näin raskaana olevan naisen. Haave, josta olin jo luopunut. Pysähdyin katsomaan kuvaani, vatsaani. Silitin sitä, katsoin peilissä olevaa naista, joka silitti myös vatsaansa, pudisti päätään ja itki ja nauroi samaan aikaan. Sellaisia naisia minun peilissäni näkyy.

3 kommenttia:

  1. Oih, ihanaa, kiitos!!!
    Pitää heti alkaa miettiä, ketä itse laputtelen :D

    VastaaPoista
  2. Onko sana ketä edes olemassa? No, ehkä ymmärsitte.

    VastaaPoista