sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sunnuntaina sataa

Mies istuu vieressäni läppäri sylissään. Minä näytän seuraamastani blogista kissanpennun kuvia. Joudun töytäisemään häntä käsivarresta, sillä hänellä on kuulokkeet päässään. Hän nauraa kuville. Minua alkaa itkettää, sillä minusta tuntuu niin hyvältä se, että vieressäni on mies, joka nauraa kissanpennun kuville. Onnellisuus on pienissä hetkissä, muruissa oikeastaan.

Eilen saattoi olla kesän viimeinen hellepäivä. Lähdimme uimaan mereen. Miehen isä mittasi veden lämpötilan: 22,5 astetta. Tuskin saatoin uskoa korviani: saattoiko suomalainen merivesi (no, ehkä vesi on kansainvälistä, mutta kuitenkin) olla noin lämmintä. Ilta viileni kuitenkin nopeasti ja aloin jo pelätä, josko veteen asti uskaltaisinkaan. Mutta saunasta käsin uskalsimme. Pohjassa heilui kuin hitaassa tuulessa kiviin kiinnittynyttä vihreitä hiuksia muistuttavaa niljaista levää. Mies piti minua lujasti kädestä kiinni, jotta en liukastuisi pyöreine vatsoineni.

Tänään sitten jo sataa. Ei sentään ole vielä kylmä, mutta näyttää syksyltä. Ehkä se johtuu siitä, että siihen on jo alkanut henkisesti varautua.

WC:n rakennus etenee. Ensi viikolla seiniä aletaan luultavasti jo laatoittaa, lattiakin saanee uumeniinsa lämmityskaapelin. Keksin senkin asian vasta viime viikon lopulla: ajattelin, että laattalattia lienee jalkaan kylmä, ellei mitään lämmitystä ole. Remonttimiespolo, olen täynnä viimehetken oivalluksia.

Kohta pitää mennä kauppaan, ennen kuin menevät kiinni. Mies ehdotti pizzaa. Teemme kasvismallia. Täytteet puuttuvat, vain oliiveja on purkillinen. Mitähän muuta sinne keksisi?

4 kommenttia:

  1. Enpä ole taas aikoihin kommentoinut, mutta tiedä, että luen kyllä ihan joka jutun!!! Ihana kuulla tuntemuksistasi uuden edessä.

    Ja remppaosastolla sympatiseeraan kovasti! Tosin se remppamieskin olisi voinut sanoa heti kättelyssä, että lämmitys siellä laatan alla pitää olla! Ettei anna naisimmeisen tehdä pidemmän päälle harmittavia ratkaisuja. Onnea uudelle vessalle, kyllä siitä hyvä tulee!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, kun luet ja kommentoit.

    Lattiassa on nyt lämmityskaapeli, mitään vahinkoa ei siis siltä osin ehtinyt tapahtua. Miehet eivät ehkä ole keskimäärin niin viluisia kuin naiset (suppean otokseni perusteella), joten WC:n rakentaja olisi tuskin asiasta huomauttanut. Omakin Mies oli asian suhteen neutraali: hänelle lämmitys sopi, mutta ei ollut erityisen tärkeä.

    Jännää, miten uuvuttavaa remontointi on, vaikka ei itse varsinaisesti tee mitään - paitsi stressaa yksityiskohdista. Taisivat ne teidänkin seinälaattanne olla hiukan eri asennossa, kuin alunperin tarkoitus oli...

    Pääasia kuitenkin, ettei öisin tarvitse enää juosta portaikossa, pikkuisen kanssa eritoten.

    VastaaPoista
  3. Hei, löysin tänne tänään. Kirjoitat todella kauniisti, ihastuin.

    VastaaPoista
  4. Hei Ilona! Sydämelliset kiitokset ja tervetuloa!

    Sinä puolestasi otat kauniita kuvia. Mies näki, kun selasin Välipala-automaattia ja alkoi ehdotella, mitä kaikkea voisin hänelle tarjoilla :D

    VastaaPoista