Kaksi kirjoitusta

Veren sokerin vajottua aivan liian alas jouduin kipittämään äkkiä kauppaan hakemaan jotakin oikeaa ruokaa. Elin toivossa, että palvelutiskin salaattipöytä olisi ollut vielä avoinna, mutta koko palvelutiski oli jo suljettu. Ehkä, jos aivoissani olisi kiertänyt veri, olisin muistanut sen sulkemisajan. No, ruokin itseäni ja vähän kissaakin Saarioisten tonnikalasalaatilla. En löytänyt salaatista yhtään hyvää tonnikalaesiintymää, joten kissa sai pari palaa pastaakin. Ällistyksekseni kissa ei ollut millänsäkään, vaan popsi kaiken, minkä sai.

Tänään on hiljaista blogirintamalla, vain kaksi uutta kirjoitusta odotti minua syötteenlukijassa. Minulla on aavistus siitä, mikä voisi olla syynä tähän, sillä, kuten sanottua, kävin ulkona. Siellä tosiaan oli lämmin. Oikeastaan toinen ihana päivä, joka todella jo lupaa kesää.

TV:ssä ollaan prinsessa Victorian ja Danielin pikku-Estellen kastejuhlassa, ajauduin kanavalle vahingossa, mutta onhan tämä nyt nähtävä. Minä en kuulu kirkkoon, joten häntä, joka minua lempeästi sisältäni muksii, ei kasteta. Edellinen lause sisälsi suuren paljastuksen. En ole uskaltanut aikaisemmin hiiskua asiasta sanaakaan, sillä joka ikinen päivä sisälläni elää pelko siitä, jatkuuko kaikki, kuten pitäisi. Ja tästä syystä en ole oikein voinut blogiakaan päivittää, asia on niin suuri, että vie valtaosan ajatuksistani, mutta kuitenkin salaisuus, joka tosin alkaa nyt näkyä.

Tämän ihanan kesäisen päivän kunniaksi aion nyt tarjoilla itselleni ja asukilleni raikasta vesimelonia. Victoria näyttää televisiossa sädehtivältä ja onnelliselta ja uuden isän käsi hakeutuu tuon tuostakin silittämään pienen ihmisen hentoisia hiuksia.

Odotus

Minun on nälkä. Odotan kutsuhuutoa Mieheltä, jonka kanssa sovimme, että hän varoittaa minua etukäteen, kun ovat lapsien kanssa valmiit rantatumaan uimahallista ja siirtymään syömään. Kohta he joutuvat jo suuntaamaan kohti kotiaan toisella paikkakunnalla: kyllä, me elämme "vääränlaista" elämää.

Eräs läheiseni sattui pohtimaan ääneen, miten kapeat rajat ihmisille oikeastaan on asetettu elämisen suhteen. Ja kaikki tuntuu jotenkin saumattomasti ja suloisesti on kietoutuvan näiden sääntöjen ympärille. Jos ei noudata lausumattomia sääntöjä, ei sovi enää edes yhteiskunnan tietoteknisiin järjestelmiin. Näin kävi minulle, joka kävin sairaalan vastaanotolla. Siellä tiedusteltiin Miehen nimeä ja osoitetta. Kun ilmoitin, ettei miehen osoite ole sama kuin omani, seurasi kulmien kohottelua (etenkin, kun en muistanut heti osoitetta ulkoa - muistan minä omani kuitenkin). Kun tiedusteltiin suhteemme luonnetta, ilmoitin reippaasti meidän olevan avoliitossa. "Mutta", ilmoitti virkailija, "ette te voi olla, kun asutte eri osoitteissa". "Jaha", sanoin minä, "me emme sitten kai ole mitään".

Mutta olemme me muuta kuin emme mitään.

Uskokaa pois.

Aamu

Herään aamulla ja kaivan esiin puhelimeni, jota käytän herätyskellona (varmaankin useimmat tänä päivänä tekevät niin, vai kuinka?). Kello näyttää aikaa, joka osoittaa olevan 25 minuuttia siihen, kun kello varsinaisesti soi. Tunnen oloni suhteellisen virkeäksi, ja vaikka tiedän, että nukahdan, jos jään vuoteeseen, jään silti. Uudelleen nukahtamisen jälkeen nimittäin herää usein paljon väsyneempänä ja tokkuraisempana kuin ensiheräämisen jälkeen.

Oli miten oli, tämän primääri- ja sekundaariheräämisen väliin asettuvat ne kaikkeen kummallisimmat ja ajatuksiaherättävimmät unet. Tänään unessani oli Antti Reini. Hän opetti veljelleni kitaransoittoa, vaikka en koskaan ole nähnyt häntä roolissa, jossa hän kitaraa soittaisi. Hän myös kehui veljeni säveltämään biisiin kirjoittamiani sanoja, joita ei todellisuudessa ole. Herättyäni muistikuva Reinistä palautti mieleeni Irinan biisin nimeltään Hiljaisuus, jossa Reini mitään sanomatta kertoo tarinan miehen tunteista.

Hetkessä pystyin palauttamaan mieleeni sen tuskan, kun alkaa ymmärtää parisuhteensa ajatuvan karille. Kun puheyhteys alkaa kadota - ei ehkä kokonaan, arkipäiväisellä tasolla kaikki sujuu ehkä kuten ennenkin - mutta syvemmällä, pinnan alla ui yksinäisyys ja synkkyys. Tietää, että se, mitä joskus oli, on kadonnut. Kaipaa, mutta ei osaa sanoa, mitä. Kuten Irina biisin sanoissa sen muotoilee: "Mä en vaan pysty sanomaan, mikä mieltä painaa".

Ja onhan se totta, Antti Reini on äärimmäisen karismaattinen henkilö. Hyvä valinta aamu-uneen (ja musiikkivideoon). Ja miten niin naiset muka rakastuvat renttuihin? Kaikenlaisia höpöhöpö-väittämiä.

Voit ihailla eteeristä Irinaa ja vaikuttavaa Anttia täältä.

Unohduksia

Miten voi toistuvasti muistaa ja unohtaa saman asian? Ensin muistaa sen ajoissa, sitten unohtaa. Sitten muistaa sen liian myöhään ja jälleen unohtaa. Sitten itseään suuresti parjaten muistaa ja silti unohtaa. Ja tässä sitä ollaan, kaiken inhimillisen unohtelun mestarina.

Syytän viime aikoina minua vaivannutta ankaraa hajamielisyyttä. Ajatukseni ovat levällään ja lepattelevat siellä täällä. Enimmäkseen juuri siellä, siinä samassa paikassa, jossa esitetään kysymyksiä, mutta jossa vastauksia ei anneta. Ja sen vuoksi sitten unohtelee tärkeitä asioita. Tekee mieli alkaa nalkuttaa itselleen, mutta sitä olen tehnyt jo vuosia huonolla menestyksellä. Olkoon. Tilanne on nyt tämä ja näillä mennään.

Talousjakkaran päällä on lankakeriä. Netistä tilattuja, alpakkaa ja merinovillaa. Kävi hassusti niidenkin kanssa, kesken ostelun olen harhautunut ja ostanut liian paksua lankaa tarkoitukseensa. Eikä minulla ole sen kokoisia puikkojakaan. Ostokseni johtavat lisäostoksiin ja lopputulos on arvoitus itsellenikin. Onhan langat toki käytettävä ja voi miten kauniisti ne on värjättykin, orgaanisesti oikein.

Kissa on pyörinyt miehen läppäripussukan melkein karvaisemmaksi kuin kissa itse on. Tänään kokeilin lirkutella kissalle nähdäkseni, putoaako kissa silkasta onnesta pussukkansa päältä siinä piehtaroidessaan, mutta juuri kun reuna alkoi lähestyä, nousi kissa istuma-asentoon ja ryhtyi kasvojenpesuun. Kärpäset näyttävät pesevän kasvojaan samaan tapaan kuin kissat. Se on hyvin hämmentävää. Toisaalta, haukottelevathan ihmisetkin, kuten sorsat. Näin on.

Se todellakin toimii!

Voin lämpimästi suositella etikkaa hajunpoistajana (0,5 dl etikkaa 5 litraan vettä, liotus 0, 5 - 1 h). Mitä enemmän hajua, sitä enemmän etikkaa. Luinpa netistä, että joku oli oikaissut asiassa sen verran, että oli laittanut pesukoneeseen suoraan pesupalloon desin verran etikkaa ja tämäkin oli ajanut asiansa. Toiminee ainakin mietoihin ikäviin tuoksuihin. Ja ainakin, jos jollakulla on miesten urheiluvaatteita pestävänä, niin voisi olla hyvinkin kätevä kokeilu. Ei tarvitse mitään myrkkyjä koneeseen/viemäristöön runnoa.

On lauantai. Ulkona kuivumassa kaksi koneellista mahdollisimman tuoksutonta pyykkiä ja sohvalla vieressä nukkuu kissa, joka antoi leikata toisesta tassustaan kaikki kynnet ja toisesta yhden ja äristen toisen. Sitten ei enempää. Projektia on jatkettava huomenna. Leikkaaminen on tarpeen, sillä kollipoika kinuu hellyyttä tempomalla minua hihasta tassullaan. Nyt kynnet ovat niin pitkät, että kissa jää retonkeihini jumiin, ja sehän herättää kissassa paniikkireaktion. Ei hyväksi kissalle, eikä retongeilleni.

Mieli on hyvä siitä huolimatta, että aamulla luin kaupunkiimme rakennettavan suuren tornitalon. Sellaisia rumiluksia ei täällä ennen ole ollut ja nyt sellainen aiotaan pystyttää kahden korttelin päähän kodistani. Mielessäni näin kauhukuvia siitä, miten talo pimentäisi auringon ja miten ikkunoistani sisään näkisi 144 ihmistä. Arvioni perustuu siihen, että jokaista 25 neliötä kohti talossa asuisi yksi ihminen. 

Kotini tulee pikapuoliin olemaan mullistuksen kohteena myös sisätiloiltaan. Lainalasten yöpymispaikka muuttuu. Toinen heistä saa (jos osaamme Miehen kanssa olla tarpeeksi kekseliäitä) jonkinlaisen Cars-henkisen vuoteen, joka muokataan vanhasta sohvanrungosta. Tyttönen on perinyt paitsi isänsä kauniit silmät, myös innon motoroituihin vempeleisiin. Katsotaan, osaammeko/jaksammeko saada jotakin aikaan. Taidan alkaa heti googlata netistä, onko kukaan keksinyt mitään inspiraatiota herättävää.

Start your engines.

Puhdista etiikalla

Otsikko juontaa juurensa siihen, että olen yrittänyt poistaa hankkimistani second hand -tekstiileistä vierasta hajua kylvettämällä niitä vesi-etikkaseoksessa. Tekstiilit, 20 litraa vettä ja 2 dl etikkaa. Annetaan seistä puoli tuntia tai tunnin. Minä annoin niiden seistä tunnin. Äsken laitoin ne pesukoneeseen. Sitten aion vielä kiikuttaa pyykkitelineen ulos. En osaa siis vielä sanoa, kuinka hyvin metodi toimii hajunpoistoon.

Olen sen sijaan kokeillut etikkaa vedenkeittimen puhdistamiseen. Silloin seossuhde on 1:1:een etikkaa ja vettä. Mutta minä rukka päätin vauhdittaa prosessia lämmittämällä vesi-etikkaseosta. Kyllä: kalkki keittimestä totisesti lähti, mutta myös asunto oli sen jälkeen melkoisen aromaattinen.

Niin ja se otsikko: se kumpusi vain siitä, miten katsoessani etikkaohjeita Rajamäen sivuilta muokkasin heidän otsikkonsa uuteen uskoon lahjoittamalla sille yhden vokaalin lisää. Sanaleikkejä oman pääni sisällä.

Näin huvittelee Karenina Unska.

On siis kevät...

Ja huhtikuu. On samaan aikaan kylmää ja lämmintä. Tänään kun kuljimme ulkona, varjopaikoissa palelsi, mutta auringossa tuntui ihana lämpö. Ravintolassa lainalapset lusikoivat jäätelöä ja minä toivoin, että he osaisivat nauttia siitä, että vielä mahtuvat istumaan ravintolan ikkunalaudalla auringonlaikussa tai makaamaan penkillä pää sylissäni. Sanoin miehelle, että hyvä aterian jälkeen rehellisesti sanoen, minäkin haluaisin tehdä niin.

Mietin omaa hiljaiseloani ja maailman reunalta putoamista (en siis ole pudonnut kuitenkaan). Syystä tai toisesta, kun ajattelin maailman reunaa, tuli mieleeni pannukakku. Siitä onkin todella aikaa, kun olen viimeksi valmistanut pannukakkua. Olisikohan minulla siihen ainekset? Vietin pääsiäistä toipilaana, joten kananmunat jököttävät edelleen kennoissaan jääkaapissa, niitä ei tänä pääsiäisenä tullut maalailtua. Huono omatunto yritti kyllä korottaa ääntään mieleni reunalta, mutta aina kun se raotti suurta suutaan, sulloin sen täyteen järkisyitä ja sain kuin saikin suurimmat piiskomiset vaiennettua. Vähän jupinaa sieltä silti kuuluu vieläkin.

Kateellisena olen myös seurannut muiden bloggaajien pääsiäisruokia, omani jäivät nekin perussuorituksen tasolle. Tosin kukaan ei kylläkään myöskään valittanut (ainakaan tavanomaista enempää).

Huvitun siitä, että televisiossa varhaisnuorten Galaxi-ohjelmassa poika ja tyttö tekivät yhdessä mysliä. Muuton yhdessä, paitsi, että tyttö päätti kaiken, jopa sen, että lisäsi pojan edessä jo lautasella olevaan mysliannokseen hunajaa pojalta mitään kysymättä. Ohjat käsiin, mitäpä sitä suotta miehiltä mitään kyselemään.

Odotan malttamattomana perjantaita. Silloin on hyvän ystävän taidenäyttelyn avajaiset ja muuan tärkeä tapaaminen. Voi miten on ihanaa, että kevät on jo näin pitkällä.  Jään odottamaan orvokkeja, lehdokkeja, vuokkoja ja monia muita.