Ei hassumpaa

Tänään sain yllätyskutsun jäätelölle. Vauva nukkui parahultaisesti vaunuissa ulkona, joten minä olin jo kiskonut toisen tennarit jalkaani ja nyörittänytkin toisen sillä välin, kun odotin vastausta omaan kysymykseeni: "Hetikö?". Heti mentiin. Jäätelöt oli muutoin nimetty tavanomaisesti, mutta erään jäätelön nimi oli Poron papanat. Lähinnä ystävättärelleni mutisin hiljaa, että "Ei noi oikeesti oo mitään poron papanoita", mutta myyjäpä kuuli ja sanoi: "No mutta maista!". En maistanut. Minun jälkeeni tilannut nuorimies oli huomattavasti rohkeampi, hän tilasi kyseiset papanat ensimmäisenä pallonaan. Minä tilasin melko mielikuvituksettomasti mansikkaa ja suklaata, mutta hyväähän se tietenkin oli. Erityisen loistokkaaksi tilanne muuttui siinä kohdin, että vauva oli mukanani kahvilanomaisissa olosuhteissa ja vaikka heräsi uniltaan, jaksoi olla hyväntuulinen ja tarkkailla ympäristöään vaunuista käsin.

Niin, eikä tässä vielä kaikki. Minä olen nimittäin kaiken kukkuraksi käynyt kampaajalla, joka kaiken lisäksi oli niin hurmaava, että kysyi, onko vauvanikin pieni ja siro, kuten minä. Mikä loistava pelisilmä! Juuri minulle, joka tuskailen viiden (no, ehkä kuudenkin) raskauskiloni kanssa tällainen lausahdus. Lähdin kampaajalta paitsi täysin tuunattuna, myös egobuustattuna. Ja tähän päälle kuulkaa vielä spontaani lähtö noin vain jäätelölle vauvan kanssa ensimmäisenä päivänä, jolloin ei ilmassa ollut enää pelkkää kevättä vaan kesää - mahtavuutta!

En ole edennyt Norwegian Woodissani kovin pitkälle, taidan olla sivun 175 tuntumassa. Toisaalta tämä on hyvä: voin nautiskella jostain hyvästä pitkään. Kirja on helppo kuitenkin säilyttää mielessä. Eräs asia tosin askarruttaa, kirja on käännetty englannin kautta suomeksi. Tulee väkisinkin mietittyä, kuinkahan rikkinäistä puhelinta asiassa tulee leikittyä, miten kaukana japaninkielisestä alkuteoksesta käännös on? Tämä ei ole mitenkään kritiikkiä itse kääntäjää kohtaan, varmaankaan sellaista kääntäjää ei ole löytynyt, joka kääntäisi japanista suomeksi. En kyllä ihmettele. Ei ihan yleisin kielipari ole tämä. Ja muutenkin, kirjan kääntämiseen soveltuu vain henkilö, jolla on lahjoja kirjan kirjoittamiseen. Mutta miettikääpä, miten monella tapaa voi kääntää esimerkiksi suomeksi seuraavan lauseen: "The action bowls along compellingly, most of the characters are vividly drawn and there are some sharp - often very sharp - observations about their social pretensions . . . a bold and distinctive effort". Ja sitten ajatelkaapa, että jonkun pitäisi tämän käännöksen tulos kääntää ruotsiksi siten, että kun se siitä käännettäisiin jälleen englanniksi, se olisi sama kuin alkuperäinen lause. No se on tietenkin mahdotonta, sanoja ja nyansseja on loputtomasti. On se jännää!

* Englanninkielinen lainaus on The Sunday Telegraphin arvostelu J.K. Rowlingin kirjasta Casual Vacancy, ihan satunnainen poiminta

On siis kevät

Tänään kevät tuntui konkreettisesti. Sai pukea keveämmän takin. Tuuli puhalsi hiekkaa kadulta silmiin, oli nostettava käsi eteen suojaksi. Ilahdutti ja samalla pelotti: olen odottanut kevättä ja kesää paljon, mutta miksi? Mitähä minä suvelta oikein odotan ja tuokohan kesä minulle sen, mitä toivon? Pari kesää minulta on surahtanut ohi ikäänkuin varkain, siten, etten ole ehtinyt tai osannut niistä nauttia. En ole ehtinyt niitä huomata. On karmeaa menettää kesä. Nyt se on vasta tulossa, minulla on vielä äitiyslomaa ja vauva ei ole koskaan kesää nähnyt. Ajatelkaa: ensimmäinen kesä.

Vappuaattona kuvittelin nähneeni turvotusta koivun silmuissa. En tiedä, oliko se totta vai vain toiveikkuutta. Istuimme pihalla grillaamassa hampaat kalisten. Tuntui kaukaiselta ajatus siitä, että joskus sillä samaisella paikalla kesällä on ollut niin tukalaa, että olemme viritelleet lakanoita auringonsuojaksi. Käyköhän tulevana kesänä siten? Viime kesähän ei ollut kovin kuuma laisinkaan, lämpö antoi odotuttaa itseään ja tarjoili sitten vain muutaman päivän hellettä. Kävin Miehen kanssa terassilla juomassa jääteen, mutta koska kyse oli terassista, ihmiset ilmeisesti olettivat, että join siideriä ja katsoivat minua ja pyöreää vatsaani paheksuen. Mutta jäätee maistui ihanalta, kesältä.

On ihan hiljaista. On vain minä, tietokone ja vieressä kupillinen vanilja rooibosta. Tämä hetki on hyvä.

Justiinsa

Katselen itsestäni ennen raskautta otettua kokovartalokuvaa. Kysyn Mieheltä, miten kuusi kiloa voi näkyä minussa noin paljon. "No", vastaa mies, "onhan se kuitenkin lähes kymmesosa sinun painostasi."

Jaha.

Note to self: Älä kysy miehiltä kysymyksiä, joihin et halua vastauksia.

Note to self 2: Minun on näemmä yritettävä laihduttaa 10 % painostani (söin sen kunniaksi ruissipsejä koskenlaskijakuorrutuksella).

Lopetan raporttini täältä tähän.

Foliopallotaivas

Tänään meillä on ollut tyttären kanssa mukava päivä: kävimme kaupungin keskustassa katsomassa vappuhulinoita. Suuntasin vaunut siten, että hän saattoi nähdä valtavat foliopalloryppäät, ajattelin, että ne saattaisivat näyttää kiehtovilta. En ostanut mitään, mutta juttelin parin tutun kanssa - pääsin pätemään sillä, että minustakin on tullut äiti. Kengissäni on pienet korot, jotka aiheuttivat sievää kopinaa asfaltilla. Tunsin oloni miltei naiselliseksi (kunhan vielä miinus kuusi kiloa, niin elämä suorastaan virnistelisi).

Sängyssä minua odottaa Haruki Murukamin Norwegian Wood, minä siis luen. Olen lukenut vauvan syntymän jälkeen toisenkin kirjan, Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. Onpa hänellä vaikea sukunimi, piti luntata netistä. Joululahjaksi sain myös Rowlingin uusimman kirjan, joka siis ei ole lasten kirja, vaan aikuisten (Casual Vacancy), mutta alkuperäiskielisenä järkälemäisenä tiiliskivenä se lienee liian vaativa tähän elämänvaiheeseen, semminkin kun olen ihan viime kuukausina oivaltanut, että minulla on lukihäiriö (vihdoin ymmärrän, miksi en koskaan ole oppinut lukemaan sujuvasti kyrillisiä aakkosia, vaikka venäjän opiskelu muutoin sujui suhteellisen hyvin). Lukeminen on hyvin subjektiivinen kokemus, vasta aikuisiällä olen sattunut huomaamaan, että olen paljon hitaampi lukija kuin ne, jotka ovat lukeneet jotain tekstiä samaan aikaan kuin minä. Yleensä hidas lukeminen johtaa kaiketi asioiden muistamattomuuteen, mutta ehkä minulla sitten on hyvä muisti, kun olen kuitenkin koulutieni yllättävänkin hyvällä menestyksellä selvittänyt.

Tuostahan minun ei ollenkaan pitänyt kirjoittaa, hauska on itsensäkin yllättää omilla aihevalinnoillaan. Kun nyt kerran tuosta lukemisesta tuli puhe, niin kerrottakoon nyt sitten vielä sekin (minkä suuri osa lukijoista varmasti muutoinkin tietää), että Pasi Ilmari Jääskeläisen uusi romaani ilmestyy syksyllä. Hankin sen tietenkin ja toivon, että muutkin hankkivat. On surullista, että lahjakkuuksia jää kulttuurin alalla varmasti huomaamatta paljon, sillä sattuma on niin tärkeä elementti. Taitelijoita, muusikkoja, artisteja, kirjailijoita. Jotkut eivät ehkä koskaan päädy edes toteuttamaan todellista kutsumustaan, toiset pääsevät, mutta eivät vain nouse suuren yleisön tietoisuuteen.

Sellaista se sitten on. Tässähän voisi lopettaa vaikka PMMP-sitaattiin:

Joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
Se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
Nosta katse taivaaseen sieltä leijun hiljalleen

Työn iloa

Eli hyvää vappua tietenkin. Minä noudin paikallisesta kauppahallista hyvin itsetehdyn näköistä luomusimaa. En ole vielä sitä maistanut, mutta tuntuupa juhlalliselta, että on simaa jääkaapissa. Vappupalloja ei ole, eikä serpentiiniäkään vappuviuhkoista puhumattakaan, mutta juniori on vielä niin pieni, ettei niistä niin perustaisi. Näin kyllä Eilen tein -blogissa mietintää siitä, että pallopelit kehittävät lapsen hyvinvointia monella tasolla, joten pitänee sitten ottaa ohjelmaan nämä ilmapallot ja muutkin palleroiset tässä pikapuoliin. On hänellä toki ruotsalaisketjun pehmopallo, joka häntä on kyllä naurattanut, kun sitä on pudoteltu ilmasta hänen päälleen.

Jos ehdimme, haemme ehkä pullon kuohuvaa. Ja teen itse perunasalaattia. Grillataan ehkä jotain. Katsotaan, miten säätila etenee. Vauva tavoittelee lattialta paljaita varpaitani. Hän on oppinut ryömimään, ystävät hyvät!

Nautitaan keväästä! Ainakaan ei enää ole lunta maassa, täällä ainakaan. Tulisipa vielä aurinko näkyviin.

Vaiti ja vakavana

Ei se aina suju, elämä. Oikeastaan, kamppailen sen sujumisen kanssa jatkuvasti. Yritän hoitaa ne asiat, jotka on pakko hoitaa: siivoamisen, lapsen hoidon ja hänen tarpeidensa huomioimisen sekä ne arjen askareet, jotka ihmisen on pakko hoitaa, kuten vaikka roskien vieminen, ostosten teko ja laskujen maksu. Mihinkään muuhun ei ole minulla ei ole voimia. Tai no, voimia on hädintuskin pakolliseen.

Ehkä tähän elämänvaiheeseen kuuluvat velvollisuudet. Itsensä unohtaminen. En voi silti olla kaipaamatta asioita, jotka toisivat minulle lisävoimia niiden viemisen sijaan. Minusta tuntuu, että olen viemässä parisuhdettani karille hurjaa vauhtia, mutta en saa kurssia muutettua enkä tahtia hidastettua. Teen vääriä asioita ja suustani pulppuaa pahoja, huonoja ja ajattelemattomia sanoja. Pinnistelen kovasti, mutta parempaan en pysty. En tiennyt, että kykenen olemaan näin huono ihminen. Olen muuttunut itseni irvikuvaksi.

Se, että tilanne on tämä, ei muuta sitä seikkaa, että olen lapsestani hirvittävän onnellinen. Uskon vahvasti, että tämä oli minun viimeinen hetkeni saada lapsi ja koen sen ihmeeksi. Joka päivä tunnen vahvemmin kiitollisuutta ja ihmetystä siitä, miten tällainen onni kohdalleni sattui. On ihanaa, kun näen oman lapseni saavan minusta turvaa ja lohtua ja nauraa kihertävän, kun häntä huvitan. Hän peilaa onneksi minulle kuvaa, joka ei ole aivan niin ryvettynyt, kuin oma mielikuvani itsestäni.

Palaankohan enää koskaan entiselleni?

Hyvät, pahat ja omituiset

Olen palannut takaisin ohjatun urheiluharrastukseni pariin. Oli helppoa havaita, että lihakset ovat hävinneet täysin olemattomiin äiteillessä tai oikeammin muuttuneet ylikeitetyn spagetin tai muun vapaavalinnaisen pastanlötkäleen kaltaisiksi. Ne ovat kuitenkin olemassa, sillä menivät tietenkin hapoille. En ole varma, ehdinkö ja voinko urheilla niin usein, että lihakset ehtisivät tottua saatikka palautua entisenlaiseen loistoonsa (hah hah).

Metkasti totesin myös sellaisen seikan, että levite voi homehtua. Olen tähän ikään mennessä oppinut, että ne voivat härskiintyä tai muuttua oudon värisiksi, mutta tällä kertaa bongasin uudesta rasiasta homeen. En aio mainita levitteen nimeä, sillä asiasta on informoitu tuotteen valmistanutta tahoa, he puolestaan tarkistivat koe-eränsä ja se oli kunnossa. Kylmäketju lienee katkennut tai jokin pöpö päässyt leijailemaan rasialle. Onhan asiassa sekin valoisa puoli, ettei kyseinen valmiste ole niin täynnä lisäaineita, ettei se voisi homehtua. Olin kuitenkin valinnut kyseisen tuotteen sen vuoksi, ettei se olisi kovin pitkälle prosessoitua.

• Huonoa päivässä oli se, että tulimme vauvan kanssa herätetyiksi kesken yöunien. Univajeeni kasvaa. 
• Hyvää - superhyvää - päivässä oli se, että vauva kikatteli minulle. Hän on oppinut nauramaan. Se ääni on jumalaista kuultavaa.
• Omituista päivässä (no okei, jo eilisessä) oli se, että vauva sai kutsun hammaslääkäriin. Hänellä kun ei ole hampaita. Lisäksi kutsussa kehotettiin ottamaan hammasharja mukaan. Tihihihihi.

Hyvää viikonloppua!