Unohduksia

Miten voi toistuvasti muistaa ja unohtaa saman asian? Ensin muistaa sen ajoissa, sitten unohtaa. Sitten muistaa sen liian myöhään ja jälleen unohtaa. Sitten itseään suuresti parjaten muistaa ja silti unohtaa. Ja tässä sitä ollaan, kaiken inhimillisen unohtelun mestarina.

Syytän viime aikoina minua vaivannutta ankaraa hajamielisyyttä. Ajatukseni ovat levällään ja lepattelevat siellä täällä. Enimmäkseen juuri siellä, siinä samassa paikassa, jossa esitetään kysymyksiä, mutta jossa vastauksia ei anneta. Ja sen vuoksi sitten unohtelee tärkeitä asioita. Tekee mieli alkaa nalkuttaa itselleen, mutta sitä olen tehnyt jo vuosia huonolla menestyksellä. Olkoon. Tilanne on nyt tämä ja näillä mennään.

Talousjakkaran päällä on lankakeriä. Netistä tilattuja, alpakkaa ja merinovillaa. Kävi hassusti niidenkin kanssa, kesken ostelun olen harhautunut ja ostanut liian paksua lankaa tarkoitukseensa. Eikä minulla ole sen kokoisia puikkojakaan. Ostokseni johtavat lisäostoksiin ja lopputulos on arvoitus itsellenikin. Onhan langat toki käytettävä ja voi miten kauniisti ne on värjättykin, orgaanisesti oikein.

Kissa on pyörinyt miehen läppäripussukan melkein karvaisemmaksi kuin kissa itse on. Tänään kokeilin lirkutella kissalle nähdäkseni, putoaako kissa silkasta onnesta pussukkansa päältä siinä piehtaroidessaan, mutta juuri kun reuna alkoi lähestyä, nousi kissa istuma-asentoon ja ryhtyi kasvojenpesuun. Kärpäset näyttävät pesevän kasvojaan samaan tapaan kuin kissat. Se on hyvin hämmentävää. Toisaalta, haukottelevathan ihmisetkin, kuten sorsat. Näin on.

Se todellakin toimii!

Voin lämpimästi suositella etikkaa hajunpoistajana (0,5 dl etikkaa 5 litraan vettä, liotus 0, 5 - 1 h). Mitä enemmän hajua, sitä enemmän etikkaa. Luinpa netistä, että joku oli oikaissut asiassa sen verran, että oli laittanut pesukoneeseen suoraan pesupalloon desin verran etikkaa ja tämäkin oli ajanut asiansa. Toiminee ainakin mietoihin ikäviin tuoksuihin. Ja ainakin, jos jollakulla on miesten urheiluvaatteita pestävänä, niin voisi olla hyvinkin kätevä kokeilu. Ei tarvitse mitään myrkkyjä koneeseen/viemäristöön runnoa.

On lauantai. Ulkona kuivumassa kaksi koneellista mahdollisimman tuoksutonta pyykkiä ja sohvalla vieressä nukkuu kissa, joka antoi leikata toisesta tassustaan kaikki kynnet ja toisesta yhden ja äristen toisen. Sitten ei enempää. Projektia on jatkettava huomenna. Leikkaaminen on tarpeen, sillä kollipoika kinuu hellyyttä tempomalla minua hihasta tassullaan. Nyt kynnet ovat niin pitkät, että kissa jää retonkeihini jumiin, ja sehän herättää kissassa paniikkireaktion. Ei hyväksi kissalle, eikä retongeilleni.

Mieli on hyvä siitä huolimatta, että aamulla luin kaupunkiimme rakennettavan suuren tornitalon. Sellaisia rumiluksia ei täällä ennen ole ollut ja nyt sellainen aiotaan pystyttää kahden korttelin päähän kodistani. Mielessäni näin kauhukuvia siitä, miten talo pimentäisi auringon ja miten ikkunoistani sisään näkisi 144 ihmistä. Arvioni perustuu siihen, että jokaista 25 neliötä kohti talossa asuisi yksi ihminen. 

Kotini tulee pikapuoliin olemaan mullistuksen kohteena myös sisätiloiltaan. Lainalasten yöpymispaikka muuttuu. Toinen heistä saa (jos osaamme Miehen kanssa olla tarpeeksi kekseliäitä) jonkinlaisen Cars-henkisen vuoteen, joka muokataan vanhasta sohvanrungosta. Tyttönen on perinyt paitsi isänsä kauniit silmät, myös innon motoroituihin vempeleisiin. Katsotaan, osaammeko/jaksammeko saada jotakin aikaan. Taidan alkaa heti googlata netistä, onko kukaan keksinyt mitään inspiraatiota herättävää.

Start your engines.

Puhdista etiikalla

Otsikko juontaa juurensa siihen, että olen yrittänyt poistaa hankkimistani second hand -tekstiileistä vierasta hajua kylvettämällä niitä vesi-etikkaseoksessa. Tekstiilit, 20 litraa vettä ja 2 dl etikkaa. Annetaan seistä puoli tuntia tai tunnin. Minä annoin niiden seistä tunnin. Äsken laitoin ne pesukoneeseen. Sitten aion vielä kiikuttaa pyykkitelineen ulos. En osaa siis vielä sanoa, kuinka hyvin metodi toimii hajunpoistoon.

Olen sen sijaan kokeillut etikkaa vedenkeittimen puhdistamiseen. Silloin seossuhde on 1:1:een etikkaa ja vettä. Mutta minä rukka päätin vauhdittaa prosessia lämmittämällä vesi-etikkaseosta. Kyllä: kalkki keittimestä totisesti lähti, mutta myös asunto oli sen jälkeen melkoisen aromaattinen.

Niin ja se otsikko: se kumpusi vain siitä, miten katsoessani etikkaohjeita Rajamäen sivuilta muokkasin heidän otsikkonsa uuteen uskoon lahjoittamalla sille yhden vokaalin lisää. Sanaleikkejä oman pääni sisällä.

Näin huvittelee Karenina Unska.

On siis kevät...

Ja huhtikuu. On samaan aikaan kylmää ja lämmintä. Tänään kun kuljimme ulkona, varjopaikoissa palelsi, mutta auringossa tuntui ihana lämpö. Ravintolassa lainalapset lusikoivat jäätelöä ja minä toivoin, että he osaisivat nauttia siitä, että vielä mahtuvat istumaan ravintolan ikkunalaudalla auringonlaikussa tai makaamaan penkillä pää sylissäni. Sanoin miehelle, että hyvä aterian jälkeen rehellisesti sanoen, minäkin haluaisin tehdä niin.

Mietin omaa hiljaiseloani ja maailman reunalta putoamista (en siis ole pudonnut kuitenkaan). Syystä tai toisesta, kun ajattelin maailman reunaa, tuli mieleeni pannukakku. Siitä onkin todella aikaa, kun olen viimeksi valmistanut pannukakkua. Olisikohan minulla siihen ainekset? Vietin pääsiäistä toipilaana, joten kananmunat jököttävät edelleen kennoissaan jääkaapissa, niitä ei tänä pääsiäisenä tullut maalailtua. Huono omatunto yritti kyllä korottaa ääntään mieleni reunalta, mutta aina kun se raotti suurta suutaan, sulloin sen täyteen järkisyitä ja sain kuin saikin suurimmat piiskomiset vaiennettua. Vähän jupinaa sieltä silti kuuluu vieläkin.

Kateellisena olen myös seurannut muiden bloggaajien pääsiäisruokia, omani jäivät nekin perussuorituksen tasolle. Tosin kukaan ei kylläkään myöskään valittanut (ainakaan tavanomaista enempää).

Huvitun siitä, että televisiossa varhaisnuorten Galaxi-ohjelmassa poika ja tyttö tekivät yhdessä mysliä. Muuton yhdessä, paitsi, että tyttö päätti kaiken, jopa sen, että lisäsi pojan edessä jo lautasella olevaan mysliannokseen hunajaa pojalta mitään kysymättä. Ohjat käsiin, mitäpä sitä suotta miehiltä mitään kyselemään.

Odotan malttamattomana perjantaita. Silloin on hyvän ystävän taidenäyttelyn avajaiset ja muuan tärkeä tapaaminen. Voi miten on ihanaa, että kevät on jo näin pitkällä.  Jään odottamaan orvokkeja, lehdokkeja, vuokkoja ja monia muita.

Hiljaiseloa

Karenina Unska on vaipunut keväthorrokseen. Nautin minä siitä, miten aurinko matalalta kurkkii asuntooni ja paljastaa kaikki tahrat ja pölykerrostumat. Kevät tuntuu tekevän ihmisen omille kerroksille ihan samoin. Tulee tarve uudistua, kokea, virkistyä, avautua. Aloittaa jotakin uutta. Ihan alusta.

Ihan alusta me aloitimme lainalasten kanssa kauranjyvien viljelyn. Ensin askarreltiin purkit, sitten laitettiin niihin multaa, mies ja tytöt kylvivät siemeniä. Minä sujautin purkkien päälle muovipussit, siellä ne nyt minikasvihuoneissaan miettivät, olisiko syytä itää. Tyttöjen vuoksi toivon, että itävät. Saisivat pääsiäistiput vihreän niityn, jolla tepastella. Ja kissat jotan, mitä tassuin sörkkiä ja käydä hampain salaa harventamassa.

Mies ehdotteli, että pääsiäisenä pitäisi tehdä oikea pääsiäismunajahti. Hän tarkoitti varmaankin täällä kotioloissa, mutta nyt ryhdyin miettimään, että pitäisikö sään salliessa siirtää munajahti läheiseen puistoon. Tosin meidän pitäisi miehen kanssa tehdä puistoon esitiedusteluretki, piirtää kartta ja miettiä, mihin munat piilotetaan. Sää on kai viilenemässä, sääli. Ehdin jo iloita siitä, miten en ole tänään laittanut villatakkia sisätiloissa ollenkaan ylleni.

Niin, pääsiäinen ensin, sitten vappu. Vielä viikko maaliskuuta, sitten jo huhtikuu, ihan todellista ja oikeaa kevättä jo ja toukokuu saattaa yllättää hyvinkin lämpimillä, jopa kesäisillä päivillä. Ai että.

Kyä on hianoo.

Semminkin

Eräs mies sanoi kerran pitävänsä minusta siksi, että olen yksi niistä harvoista ihmisistä, joka arkipuhekielessään käyttää sanaa 'semminkin'. Se on yksi omaperäisimmistä asioista, joilla kukaan on koskaan perustellut minusta pitävänsä. Harmillista kyllä, kyseinen henkilö on sen jälkeen tuntunut jotenkin lipuneen minusta kauemmas. En oikein tiedä miksi, kenties syynä on vain arkipäiväinen kiire. Ja toisinaan ihmiset vain lipuvat kauemmas, onneksi joskus silti lähemmäskin.

Suurensuuren lähemmäslipumisen tunteen koin viikonloppuna, kun kävin ystävättären luona kylässä. Kun näin hänet, puhkesin oitis kyyneliin, sillä hän näytti niin kauniilta. Hän oli saavuttanut tavoitteen, josta oli haaveillut niin pitkään ja minä olin hänen puolestaan niin kertakaikkisen onnellinen. Ja toisaalta, hänen olemuksensa vei minut vuosien taakse, niihin hetkiin, jolloin tutustuimme. Hän on minulle niin kovin tärkeä. Nautin siitä, miten puhuimme ja puhuimme, niin että suut kuivuivat ja taatusti molemmista tuntui, ettemme silti saisi vaihdettua kyllin paljon -- kaikkea, voi, niin kaikkea.

Oi ihmisiä, oi ystävyyttä.

Tunnelin päässä...

Oikeasti pitäisi mennä nukkumaan, mutta juutuin katsomaan ihmisiä, jotka ovat juuttuneet johonkin tunneliin. Ja Stallone on juuttunut pyörivään tuulettimen vispilään. Jossa näkyy digitaalinen näyttö siitä, koska vispilä seuraavaksi käynnistyy. Olen melko varma, että oikeissa tunnelituulettimissa ei ole erillisiä digitaalinäyttöjä.

Stallone kuitenkin kiipeää, kieppuu, karjuu ja hikoilee.

Melkein yhtä jännittävää kuin unimaailmani. Eräänä aamuna tällä viikolla sain ihan uuden mausteen unipuolelle. Minulle esitettiin kaksi vaihtoehtoa (joita ei varmaankaan kannattaisi sanoa ääneen, mutta sanon kuitenkin): haluaisinko uneksua Kaksiselkäisen pedon tunnustuksista vaiko Jukka-Pojan sielunelämästä. Valitsin Jukka-Pojan, muistaakseni katselin useamman jakson hänen sielunelämästään. Se ei ollut läheskään niin rauhallinen ja letkeä, kuin mies itse vaikuttaa olevan. Ehkä siihen vaikutti se pikkuseikka, että hänen sielunelämänsä sattui kumpuamaan unennäkijän omasta sielunelämästä.

Taidan vielä tarvita lisää joogaa. Tai edes vähän joogaa.