Aamulla, kun avasin kaihtimet, näin auringon. Erilaisen, kuin aikaisemmin, sellaisen hävyttömän kirkkaan ja loistavat hanget. Ensimmäinen ajatukseni oli, että lapsen kanssa on päästävä ulos niin kauan kuin tätä kestää. Kun menimme ulos, kävi ilmeiseksi, että oli kevätpäivä, naapuri sen ääneen sanoikin. Aurinko nimittäin lämmitti tuntuvasti, voi miten ihmeelliseltä se tuntui iholla, vähän kuin lämmin suihku rankan urheilurupeaman jälkeen. Hetkessä se valutti voimaansa minuun ja jotenkin uskoin taas itseeni niin monella tapaa. Ehkä minä voisinkin ryhtyä vielä johonkin, ehkä minussa on vielä luomisvoimaa, miksi ei olisi?
Nyt pitää enää keksiä, mihin sen luomisvoimani tai jonkin määrittelemättömän energianpurskeen suuntaisin. Tai sen pienen orastavan uskon siihen, että jotain tästä kaikesta voisi vielä kehkeytyä. Sellaista odottamatonta, mitä nyt elämässä yleensä tapaa kehkeytyä.
Haluaisin oikeastaan tehdä töitä. On jännää haaveilla työn tekemisestä, tai no, varmasti työttömänä siitä haaveilisi myös, mutta myös tässä tilanteessa, jossa aivan omasta halustaan on jättäytynyt kotiin. Tai no, ainakin osittain. Kunpa keksisin jotain kivaa. Kunpa keksisin jotain. Kunpa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti