torstai 5. heinäkuuta 2012

Tavallisen ihanaa

Tänään se sitten alkoi: kesäloma. Huomenna voi mennä, jos ehtii, torille ostamaan mansikoita. Jos ehtiminen tarkoittaa sitä, että olen varannut huomiseksi kampaajankin. Sain peruutusajan, sillä kävi sillä tapaa kummallisesti, että kampaajani, joka oli jo kerran vaihtanut alaa tekniseltä alalta kampaajaksi, oli päättänyt muuttaa elämänsä suunnan vielä kerran ja ilmoittikin pistävänsä kammat ja sakset pussiin. Sain suosituksen uuteen paikkaan, ja huomenna menen siis sinne. Jännittävää, en tiedä teistä muista, mutta suhde kampaajaan on jotenkin läheinen, tietynlainen yhteinen kemia on oltava. Huomenna siis selviää, millainen on hytinä käyntini jälkeen.

Jos ehdin, käyn siis torilla ostamassa mansikoita. Sitten teen niistä jonkin herkun Miehelle ja itselleni. En suunnittele enempää, jos mansikkamyyjät ehtivätkin karata ulottumattomiin aarteineen. Paljon on kuitenkin suunnitelmia - tänään oli ihana päivä. Mies ulkoilutti minua (vai minäkö häntä) paikalliselle uimapaikalle. Siellä tosin tyydyimme toteamaan ainoastaan, että jotkut rohkeat siellä tosiaan pulikoivat, itse emme kuitenaan vielä kastautuneet. Matkalla poikkesimme kauppaan noutamaan jäätelöä, paikan päällä nautimme terassilla virkistäviä juomia (siideriä ja jääteetä) ja sitten vielä kotimatkalla poikkesimme matkan varrella olevaan ravintolaan, jossa söimme salaatit. Oli kuumaa ja kesäisää ja me itse hyväntuulisia. Kaikenlisäksi Mies teki tänään eräänlaisen henkilökohtaisen tason urotyön, josta olin paitsi ylpeä, myös helpottunut.

Nyt Mies puuhailee omien projektiensa parissa ja minä olen hoitanut vielä jäljelle jääneitä pankki- ja työasioita. Nyt vierellä on aikakauslehti, josta on luettu vasta yksi juttu (sekin hyväntuulinen). Aion seuraavaksi nostaa jalat pöydälle ja tarttua lehteen ja nauttia. On jännää, miten niin tavallinen elämä on niin täyttä ja ihanaa.

Ai niin, olin lähes pyörtyä siellä sokerirasitustestissä tänään, vaikka luulin sen olevan helppoa kauraa. No, en pyörtynyt ja nyt on sekin testi tehty. Toivottavasti pyörrytys ei ennakoi heikkoja tuloksia. En jaksa surra sitä etukäteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti