Luukut auki

Se on joulukuu, hyvät ystävät. Ei sillä, että minulle sillä olisi erityistä merkitystä. En sano tätä joulukuuta väheksyen, vaan siksi, että on kadonnut merkitys siltäkin, mikä viikonpäivä on tai mikä vuorokaudenaika. No, okei, vähän on merkitystä vuorokaudenajalla. Tai ainakin silloin, jos väsyttää. Nyt väsyttää. Ei voi mitään, vauvateknisistä syistä (hieno ilmaisu) joudun valvomaan ennalta-arvaamattoman ajan.

Mutta elämäni on siis (tämän keksin juuri äsken) eräänlainen joulukalenteri siitä riippumatta, onko joulukuu vai ei. Päivät vauvan kanssa ovat aina erilaisia ja yllätyksellisiä. Toisinaan on kauheita ilmavaivoja ja vauvapolo huutaa kuin mielonen yön pimeinä tunteina (kuten eilen). Eilen yöllä minulle myös tarjottiin apuja ja otin niitä vastaan sillä seurauksella, että avun saannin ajan itkin pimeydessä sohvalla ja tunsin oloni huonoksi äidiksi, kun en jaksanut kanniskella ja hyssytellä vauvaani kauempaa. Minähän olen äiti, minun olisi pitänyt jaksaa. Itseys ei kuuntele järkipuhetta, ei äitiyden kohdalla.

Nyt olen sitten googlaillut kaikenlaista ohjetta vatsavaivoihin, kokeiltavien listalla ovat vyöhyketerapia, jota ilmeisesti on tarjolla kohtuullisen kävelymatkan päässä, ja vauvan pyörittely jumppapallon päällä. Siten kuitenkin, ettei vauva putoa. Hankin itselleni jumppapallon, jotta voisin kotona sen päällä pyörimällä helpottaa supistuksia, mutta synnytys ei sitten alkanutkaan siten. Mutta pallo siis on.

Niin ja joulukuu on. Minulla on kaksi kuvakalenteria. Toisen postitti Punainen risti kera tilisiirron. Maksoin kalenterin. En muutoin olisi voinut avata luukkuja hyvällä omallatunnolla. Punainen risti tuntee heikot kohtani. Olen alkanut saada heiltä postia sen jälkeen, kun joskus postitin heille suuren hivakan lasten villasukkia maailmalla paleleville pienille varpaille. Toivottavasti ne lämmittivät.

Toivottavasti teidänkin luukuistanne tupsahtaa hienoja asioita.