Olen viettänyt nyt tyttäreni kanssa ensimmäiset päivät kaksin. Kukaan ei ollut varoittanut, miten pelottavaa nämä ensimmäiset päivät kahden oman ihmistaimen kanssa ovat. Kun olen tunnustanut oman pelkoni, ovat ystävä-äidit kaivaneet muistoistaan saman pelon ja kirjoittaneet tekstiviestitse rohkaisun sanoja: sinä pärjäät kyllä ja olet lapsellesi parasta mahdollista seuraa ja turvaa. Jos minun nyt pitäisi antaa jollekulle uudelle äidille jokin ohje tai neuvo, kertoisin, että lapsen kanssa on hurjan pelottavaa jäädä kaksin, mutta se (nähtävästi) menee ohi. Oma kauhuni on ainakin lieventynyt - ainakin kunnes tulee seuraava tuntematon tilanne tai hillitön itku.
Ikävöin Miestä enemmän kuin normaalisti. Hänen seurassaan lapsen kanssa on helppoa. Tottakai on, sillä hänellä on paitsi kokemusta, myös äärimmäisen suuri sydän. Kun vauva itki yön, hän paimensi minut vuoteeseen ja otti vauvan syliinsä ja lohdutteli häntä, jotta minä saisin nukkua. Toki minäkin yritin hoitaa oman osani, epävarmana ja itkuisena.
On noloa myöntää tällaista, kun saa kännykkänsä pullolleen viestejä, joissa kehoitetaan nauttimaan siitä pienestä tuhisevasta nyytistä. Minä kun yritän suoriutua: keittää pulloja (joka hetkihän on hyvä varautua siihen, että vauvalla on seitsemän keitettyä pulloa tarjolla, jos vaikka sattuu tulemaan sellainen seitsemän pullon nälkä...), olla läsnä, rauhoitella, antaa turvaa... Vasta nyt alkaa tulla hetkiä, jolloin osaan hetken pysähtyä, katsoa suuria silmiä, nauttia pienten kasvojen täydellisestä suloisuudesta, olen niin kiitollinen hänestä, että ryöpsähdän hetkessä kyyneliin.
Minua alkaa pyörryttää, kun ajattelen, että kaikki äidit tuntevat näin pakahduttavan suuria tunteita omia lapsiaan kohtaan. Miten paljon meitä äitejä onkaan, miten paljon meitä ihmisiä ja meillä kaikilla äidit. Ajatus on niin suuri, ettei sitä sitä voi käsittää tuntematta siihen pakatuvansa. Tottakai minä tiesin, miten valtavaa vanhemmuuden täytyy olla, mutta silti minulla oli siitä vain pieni aavistus.
Vasta nyt alan ymmärtää.
Sinun äitisi ei taida olla vielä eläkkeellä?
VastaaPoistaAikanaan kun siskoni sai lapsia, hänen miehensä oli töiden takia enimmillään parikin viikkoa kerrallaan pois kotoa.
Hän koki ihanana sen, että silloin äiti kaikessa avuliaisuudessaan ja lempeydessään purjehti paikalle.
Jo vain, äiti on eläkkeellä ja on käynytkin minua avustamassa. Lisäksi läheinen serkkutyttö ilmoitti, että voi tulla vaikka keskellä yötä paikalle, jos minulle oikein kova paikka tulee. En siis ole tyystin vailla turvaverkkoa - vaikkakin vaatii sisua sekin, että pyytää apua.
VastaaPoista