Kävin tänään ystävättären kanssa syömässä. Retkemme kohdistui lähimpään mahdolliseen ruokailupaikkaan, sillä kummallakaan ei ollut liiemmälti haluja vaappua kauemmas. Ystävätär kertoi tunnistaneensa minut jo kaukaa kävelytyylistä. Kysyin, että kävelenkö minä siten, kuin viimeisillään raskaanaolevat kävelevät, "kuin Lilleri Lalleri". "Kävelet", hän nauroi vastaukseksi. Olin hämilläni, en ollut millään tavoin tiedostanut muuttuneeni ankaksi (tai ankanmunaksi).
Lähin ruokapaikka oli Subway-ravintola. Valitsin leipäni samoin kuin jälkeemme tullut harmaantunut herrasmies. Kuuntelin, miten hän sanoi: "parmesan-oregano leipä, tonnikalatäyte ja kaikki muut kasvikset, paitsi sipuli". Niin minäkin olin juuri sanonut. Harmikseni en kuullut, valitsiko mies kanssani saman kastikkeen.
Parmesan-oregano leipä oli hurjastelua. Normaali-itseni olisi valinnut kokojyväleivän ja vähärasvaisemman kastikkeen, mutta minäpä olenkin Lilleri Lalleri ja lyönyt elämän täysin risaiseksi. Kohta on kuitenkin edessä suuri koettelemus ja silloin pitää olla hyvin ravittu. Tuin valitsemaani linjaa myös Dammenbergin True Love Mint -suklaalla.
Säkenöivän jännittävä päivä siis.
Aistin säkenöivän jännittävyyden, kuin myös vahvan ironian sen takaa. Tykkäsin tästä.
VastaaPoistaKiitos Ilona :D
VastaaPoistaOn hienoa, kun onnistuu välittämään tunnelmansa oikeassa sävyssä!