Ja huhtikuu. On samaan aikaan kylmää ja lämmintä. Tänään kun kuljimme ulkona, varjopaikoissa palelsi, mutta auringossa tuntui ihana lämpö. Ravintolassa lainalapset lusikoivat jäätelöä ja minä toivoin, että he osaisivat nauttia siitä, että vielä mahtuvat istumaan ravintolan ikkunalaudalla auringonlaikussa tai makaamaan penkillä pää sylissäni. Sanoin miehelle, että hyvä aterian jälkeen rehellisesti sanoen, minäkin haluaisin tehdä niin.
Mietin omaa hiljaiseloani ja maailman reunalta putoamista (en siis ole pudonnut kuitenkaan). Syystä tai toisesta, kun ajattelin maailman reunaa, tuli mieleeni pannukakku. Siitä onkin todella aikaa, kun olen viimeksi valmistanut pannukakkua. Olisikohan minulla siihen ainekset? Vietin pääsiäistä toipilaana, joten kananmunat jököttävät edelleen kennoissaan jääkaapissa, niitä ei tänä pääsiäisenä tullut maalailtua. Huono omatunto yritti kyllä korottaa ääntään mieleni reunalta, mutta aina kun se raotti suurta suutaan, sulloin sen täyteen järkisyitä ja sain kuin saikin suurimmat piiskomiset vaiennettua. Vähän jupinaa sieltä silti kuuluu vieläkin.
Kateellisena olen myös seurannut muiden bloggaajien pääsiäisruokia, omani jäivät nekin perussuorituksen tasolle. Tosin kukaan ei kylläkään myöskään valittanut (ainakaan tavanomaista enempää).
Huvitun siitä, että televisiossa varhaisnuorten Galaxi-ohjelmassa poika ja tyttö tekivät yhdessä mysliä. Muuton yhdessä, paitsi, että tyttö päätti kaiken, jopa sen, että lisäsi pojan edessä jo lautasella olevaan mysliannokseen hunajaa pojalta mitään kysymättä. Ohjat käsiin, mitäpä sitä suotta miehiltä mitään kyselemään.
Odotan malttamattomana perjantaita. Silloin on hyvän ystävän taidenäyttelyn avajaiset ja muuan tärkeä tapaaminen. Voi miten on ihanaa, että kevät on jo näin pitkällä. Jään odottamaan orvokkeja, lehdokkeja, vuokkoja ja monia muita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti