Karenina Unska on vaipunut keväthorrokseen. Nautin minä siitä, miten aurinko matalalta kurkkii asuntooni ja paljastaa kaikki tahrat ja pölykerrostumat. Kevät tuntuu tekevän ihmisen omille kerroksille ihan samoin. Tulee tarve uudistua, kokea, virkistyä, avautua. Aloittaa jotakin uutta. Ihan alusta.
Ihan alusta me aloitimme lainalasten kanssa kauranjyvien viljelyn. Ensin askarreltiin purkit, sitten laitettiin niihin multaa, mies ja tytöt kylvivät siemeniä. Minä sujautin purkkien päälle muovipussit, siellä ne nyt minikasvihuoneissaan miettivät, olisiko syytä itää. Tyttöjen vuoksi toivon, että itävät. Saisivat pääsiäistiput vihreän niityn, jolla tepastella. Ja kissat jotan, mitä tassuin sörkkiä ja käydä hampain salaa harventamassa.
Mies ehdotteli, että pääsiäisenä pitäisi tehdä oikea pääsiäismunajahti. Hän tarkoitti varmaankin täällä kotioloissa, mutta nyt ryhdyin miettimään, että pitäisikö sään salliessa siirtää munajahti läheiseen puistoon. Tosin meidän pitäisi miehen kanssa tehdä puistoon esitiedusteluretki, piirtää kartta ja miettiä, mihin munat piilotetaan. Sää on kai viilenemässä, sääli. Ehdin jo iloita siitä, miten en ole tänään laittanut villatakkia sisätiloissa ollenkaan ylleni.
Niin, pääsiäinen ensin, sitten vappu. Vielä viikko maaliskuuta, sitten jo huhtikuu, ihan todellista ja oikeaa kevättä jo ja toukokuu saattaa yllättää hyvinkin lämpimillä, jopa kesäisillä päivillä. Ai että.
Kyä on hianoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti