sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Tärkeitä kysymyksiä

Tänään on ollut merkittävä päivä, sillä tänään olen tehnyt oman äitiyteni pohjanoteerauksen. Uskoakseni niitä tulee vielä lisää, huonompiakin päiviä (huokaus) ja mitään peruuttamatonta en saanut aikaiseksi. Sen verran silti, etten halua asiaa miettiä ja mietin sitten kuitenkin - ehkä kaikki äidit ruoskivat itseään sillä, mitä ajoittain ovat. Mutta eivät kiitä siitä, mitä ovat suurimman osan ajasta.

Koska en halua kertoa päivästäni, kerron edellisestä yöstä.

Yössäni minä olin elokuvaohjaaja. Vieläpä amerikkalainen elokuvaohjaaja (en siis minä itse laisinkaan, nainen tosin taisin kyllä olla, sillä olin saanut houkuteltua elokuvaani iäkkään, arvostetun miesnäyttelijän, joka ei juuri enää elokuvahommiin halunnut eläköitymisensä jälkeen ryhtyä). Elokuvani merkittävää sivuosaa esitti Renny Harlin. Kohtauksessa, jota juuri kuvasimme, hän juoksi paikoillaan pysyen ruskettunut rintakehä paljaana ja hikisenä (ja ei, se ei näyttänyt eroottiselta, enemmänkin myötätuntoa herättävältä). Hänellä oli pitkät hiukset, niinkuin joskus vuosia sitten.

Istuin kuvausautossa elokuvan miespääosaa esittävän herrasmiehen kanssa ja hän vaikutti innostuneelta siitä, millainen elokuvasta lopulta tulisi. Luottavaiselta ammattitaitooni. Heräsin, kun mieheni huuteli itkuhälyyttimeen, että minun pitäisi herätä katsomaan naisten jääkiekkoa. Käperryin selänvenyttelyasentoon noustakseni (polvet kippurassa vatsan alla ja pää polvissa kiinni), mutta uskomatonta kyllä, nukahdin hetkeksi niille sijoilleni pyöreänä kuoriaisena.

Näin vielä yhden unen.
Siinä minulta kysyttiin vain yksi kysymys:
"Mikä on tärkeintä elämässä?"
Minä vastasin:
"Kuvata ihminen läheltä, karkeana".

2 kommenttia:

  1. Olipa hieno tuo viimeinen unesi ja kysymys siinä. Loistava tuo viimeinen rivi, ihan tosi hieno! Lucky you, kun on tuollaisia unia...

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Rooibos :) Kunniaa ei oikein unistaan voi ottaa, kun niiden sisältö tulee itsellekin yllätyksenä, vaikka omia ajatuksiani ovatkin. Iloinen olen silti siitä, etteivät uneni ole iän myötä urautuneet ja tavallistuneet, vieläkin saan niissä lentää ja muuttua näkymättömäksi, mitä milloinkin.

    Elämä tosiaan on aina vähän karkeaa, silloinkin, kun se siloiselta päällisin puolin näyttää.

    VastaaPoista