Minä olen mielensäpahoittajien sukua. Niin se vain on. Olen ihmistyyppiä, joka haluaisi olla kaikille mieliksi, ei haluaisi suututtaa ketään ja jolle muiden ihmisten mielipide on tärkeä. Aivan liian tärkeä, kuten olen saanut jälleen viime päivinä tuta.
Meidän luonamme kävi vieras. Vieras on vähän epämääräinen termi, joten lisäyksenä mainittakoon, että kyseinen vieras on hyvin läheinen, minut lapsesta asti tuntenut ihminen. Hän ei ole omalta elämältään monesti ehtinyt luonamme käydä lapsen syntymän jälkeen, mutta nyt hän kävi parinakin päivänä. Näinä päivinä hän sai minut ymmärtämään, että olen äitinä täysin riittämätön ja teen kaiken väärin.
Olen makustellut näitä asioita nyt useamman päivän. Käännellyt ja väännellyt päässäni ja ihmetellyt. Luonamme käynyt vieras on aina ollut ihminen, jota olen arvostanut ja katsonut ylöspäin. Hän on minua vanhempi ja on ollut aina sekä fyysisesti että psyykkisesti vahva - tahtonaisia. Minun vahvuuteni taas on herkkyys ja kiltteys, sosiaalisten tilanteiden hienovarainen lukeminen. Onhan minussa valtavasti muitakin puolia, tunnen vahvuuteni ja heikkouteni mielestäni varsin hyvin. Kiitoksena vierailusta, erityisesti heikkouteni ovat nyt raastimen karkeimmalla pinnalla sipaistuna ja suolalla ja sitruunalla maustettuna kauniisti esillä.
Kävin lohduttautumassa Project Mama ja Lähiömutsi -blogeissa, joissa onneksi värikkäin ja nasevin sanankääntein osoitetaan se, ettei ole olemassa mitään kaavaa onnistuneeseen äitiyteen. Kuka kammoaa mitäkin äitiyden osa-aluetta eikä koe sopivansa muottiin. Kadehdin silti näitä kahta bloggaavaa äitiä: heitä eivät ulkopuolisten mielipiteet tunnu hetkauttavan. Ainakaan siinä määrin kuin minua herkistelijää, joka valvon yöllä kuunnellen lapsen hengitystä ja mietin, että ehkä minun pitäisi olla parempi.
Sitten käyn pääni sisällä keskusteluja täällä vierailleen ihmisen kanssa. Haluaisin, että hän ymmärtäisi yhteistä pitkää taustaamme vasten, että minä olen minä, enkä muutu äitiyteni myötä rohkeaksi ja ronskiksi häneksi. Ennenkaikkea haluaisin, että hän hyväksyisi minut äitinäkin sellaisena kuin olen. Lapseni kaikkinainen hyvinvointi on minulle ehdoton ykkösprioriteetti, kuten kaikilla äideillä. Hän tuntuu kuitenkin vaativan minulta huippu-urheilijan suoritusta ja esiintyi ikäänkuin hyperaggressivisena life coachina. You've gotta be a lean mean mothering machine.
No, vierailujen seurauksena tein kyllä pienen ryhtieleen äitiydessäni, mutta enimmäkseen olen vain murehtinut riittämättömyyttäni. Toisaalta minussa nousi taistelumieliala: saatanpa jopa sanoa hänelle tulevalla visiittikerralla, että hetkinen, minä määrään täällä, koska minä olen tämän lapsen äiti.
Samalla teen pienen merkinnän ihmisyyden muistikirjaani: älä koskaan arvostele kenekään äitiyttä. Ymmärrä ja anna tilaa. Vahvista sitä, missä ihminen on hyvä.
Noniin. Ehkä minä olen tämän nyt kirjoittanut itsestäni ulos.
Kiitos, kun kuuntelitte. Vielä parempi, jos vähän ymmärsitte.
Minä olen varma, että olet ihan huippuhyvä äiti sellaisena kuin olet!
VastaaPoistaTäältä lähtee sinne täydellinen ymmärrys. Ole hyvä. Mä todella tiedän ton fiiliksen, siis muistan vielä niiltä vauva-ajoilta. Nyt teinien äitinä onkin sitten toiset syyllisyydet, riittämättömyydet ym. , ne mitä omat lapset lyö tiskiin ja päin naamaa.
VastaaPoistaToivon voimaa taisetelumielialalle ja sille, että sinä olet itsesi ja lapsesi ja perheesi ja kotisi täydellinen ja AINOA asiantuntija. Vieras on vieras ja törkeä vieras, jos kehtaa muuta väittää. Korvatillikan ansaitsee tuollainen henkilö.
Rooibos, suurensuuri kiitos luottamuksestasi. On hassua, miten sinä tunnetkin minusta ehkä sellaisen puolen, jota tämä vieras, vaikka läheinen onkin, ei kenties - ainakaan juuri tällä hetkellä ja näinä ruuhkaisina vuosina - laisinkaan tunne. Siksi sanasi antavat minulle kovasti voimaa ja uskoa.
VastaaPoistaVoi kiitos, ihana Satu! Kyllähän sitä oman mielensä pohjalla jossain käsittää, ettei kaikkea voi ottaa henkilökohtaisesti ja että tuoreelle äidille varmasti tekee mieli antaa hyväätarkoittavia vinkkejä. Ja sitten aika kiitää ja kotona onkin sitten niitä teinejä, jotka sanovat kaiken - ainakin ajoittain - suoraan päin kasvoja.
VastaaPoistaSelasin vanhaa kuva-albumia, jonka tytär sattui löytämään yläkerran kätköistä. Se sisälsi kuvia lukuisista vauvoista ja vanhemmista - vauvoista, jotka ovat nyt jo teinejä, siitä sinunkin ensimmäisestäsi.
Odotan jo kovasti, että pääsen tekemään jotain luovaa tyttäreni kanssa ja inspiroidun kovasti siitä, miten itse olet rohkaissut lapsiasi luovuuteen kaikin tavoin. Tämä näkyy elävästi blogissasi. Ihailen sinua ihmisenä ja äitinä (sellaisella lempeällä tavalla, joka ei vaadi, eikä aseta jalustalle).
Aivan käsittämätöntä käytöstä tulla toisen kotiin teilaamaan tämän äitiys.
VastaaPoistaKaikessa ronskiudessaan kuvaamaltasi naiselta puuttuu täydellisesti kyky ymmärtää ensimmäistä kertaa äidiksi tulleen naisen haurautta ja tarvetta tuntea olevansa riittävä äiti lapselleen.
Vain moukka voi ohjeistaa ja kyseenalaistaa toisen äitiyden. Fiksu ihminen keskittyisi vahvistamaan uuden äidin identiteettiä huomaamalla kaiken sen, minkä äiti tekee lapsensa eteen omana ainutlaatuisena itsenään.
Kiitos kommentistasi, anonyymi, kirjoitat todella ymmärtäväisesti. Ehkä ihmiset unohtavat sen, millaista on olla äiti ensimmäistä kertaa ja kuinka hauraita varmasti miltei kaikki äidit silloin ovat. Uskoisin, että pelot riittämättömyydestä ja epäonnistumisesta ovat kaikilla läsnä ja nimenomaan tarvittaisiin vahvistusta sille, että on hyvä ja riittävä omana itsenään.
VastaaPoistaMe kaikki tarvitsemme erilaisia asioita tunteaksemme olemme onnelliseksi ja turvalliseksi. Ei ole reseptiä täydelliseen tai edes hyvään äitiyteen. Lapset ja äidit ovat erilaisia ja hyvä niin, sillä mikään ei maailmassa etenisi, jos kaikki ihmiset edustaisivat samaa ihmistyyppiä.