Elossa

Voimakkaat tunteet saavat ihmisen tuntemaan olevansa elossa. Tunsin voimakkaita tunteita tänään, kun yläkertaan urheasti kiivennyt lapseni löysi kissanoksennuksen ja sitten toisenkin. Tein epätoivoisia pelastusyrityksiä ja päädyin kaaokseen. Kaksi ihmistä ja kaksi hyvin märkää oksennusta = kaaos. Nyt on siivottu kaikki muu, paitsi oksennukseen kastetut housut ja sukat. Joutavat pesuun myöhemminkin. Päätin turvautua ylenpalttisen touhuamisen sijaan suklaatankkaukseen, sillä jouluna etuna on suklaavalintojen monimuotoisuus. Söin siis suklaata vihreänä, luomuna, tummana, belgialaisena ja vohvelina. Kaipa se auttoi siinä määrin, kuin suklaa voi auttaa. Päälle vielä vähän juustoja ja ruislastuja. Olisi siihen voinut vielä napsaista punaviiniä päälle, mutta en saattanut, sillä olen taas kaksin tyttären kanssa (eihän se kaaoskaan olisi niin kaaos ollut, jos olisi voinut huutaa jollekulle avunhuutoja).

Joulu oli ihana. Tytär yllätti täysin ymmärtämällä jo parin ensimmäisen lahjapaketin jälkeen homman jujun. Hän availi paketteja innoissaan ja olisi lopulta halunnut avata muidenkin paketit havaittuaan, että kas, niistähän paljastuu aina jotain erittäin mukavaa. Ensi jouluna siis voi olla jo varma siitä, että neiti saa hommasta paljon irti. Jouluruoat sen sijaan saivat toistaiseksi hylkäävän tuomion: mikään laatikko ei ollut neidin makuun. Yritetään ensi vuonna uudelleen. Silloin voimme jo leipoa yhdessä pipareitakin, tai ainakin yrittää. Piparkakkutalot saavat odottaa vielä jokusen vuoden.

Mies hoiteli meille ihanan kuusen. Se on tuoksuva ja tuuhea. Kasvatettu kuusi, ei moisia ihan luomuna kasva. Mutta kaunis se on. Minun hyasinttini sen sijaan on hyvinkin luomua - kasvaa vinoon ja avautuu myöhässä. Ei haittaa mitään. Sellainen se on kuin minäkin, periaatteessa vähän sinnepäin, mutta ei kuitenkaan ihan. Kukka kumminkin.