Tänään kevät tuntui konkreettisesti. Sai pukea keveämmän takin. Tuuli puhalsi hiekkaa kadulta silmiin, oli nostettava käsi eteen suojaksi. Ilahdutti ja samalla pelotti: olen odottanut kevättä ja kesää paljon, mutta miksi? Mitähä minä suvelta oikein odotan ja tuokohan kesä minulle sen, mitä toivon? Pari kesää minulta on surahtanut ohi ikäänkuin varkain, siten, etten ole ehtinyt tai osannut niistä nauttia. En ole ehtinyt niitä huomata. On karmeaa menettää kesä. Nyt se on vasta tulossa, minulla on vielä äitiyslomaa ja vauva ei ole koskaan kesää nähnyt. Ajatelkaa: ensimmäinen kesä.
Vappuaattona kuvittelin nähneeni turvotusta koivun silmuissa. En tiedä, oliko se totta vai vain toiveikkuutta. Istuimme pihalla grillaamassa hampaat kalisten. Tuntui kaukaiselta ajatus siitä, että joskus sillä samaisella paikalla kesällä on ollut niin tukalaa, että olemme viritelleet lakanoita auringonsuojaksi. Käyköhän tulevana kesänä siten? Viime kesähän ei ollut kovin kuuma laisinkaan, lämpö antoi odotuttaa itseään ja tarjoili sitten vain muutaman päivän hellettä. Kävin Miehen kanssa terassilla juomassa jääteen, mutta koska kyse oli terassista, ihmiset ilmeisesti olettivat, että join siideriä ja katsoivat minua ja pyöreää vatsaani paheksuen. Mutta jäätee maistui ihanalta, kesältä.
On ihan hiljaista. On vain minä, tietokone ja vieressä kupillinen vanilja rooibosta. Tämä hetki on hyvä.
Hei löysin tänne...jostakin, en muista enää mitä kautta :)
VastaaPoistaKirjoitat niin, että sanoihin on helppo upota. Ihanaa ajatella vauvasi ensimmäistä kesää...ja sinun ensimmäistä kesää hänen kanssaan...Siinä on jo vaikka kuinka mitä odottaa!
Hyvät hetket ovat arvokkaita. Pidetään niistä kiinni!
Kiitos, samoin sinun sanoihisi ja kuviisi.
VastaaPoistaPidetään tosiaan hyvistä hetkistä kiinni ja säilötään niistä sydämeen voimaa.