Sängyssä minua odottaa Haruki Murukamin Norwegian Wood, minä siis luen. Olen lukenut vauvan syntymän jälkeen toisenkin kirjan, Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. Onpa hänellä vaikea sukunimi, piti luntata netistä. Joululahjaksi sain myös Rowlingin uusimman kirjan, joka siis ei ole lasten kirja, vaan aikuisten (Casual Vacancy), mutta alkuperäiskielisenä järkälemäisenä tiiliskivenä se lienee liian vaativa tähän elämänvaiheeseen, semminkin kun olen ihan viime kuukausina oivaltanut, että minulla on lukihäiriö (vihdoin ymmärrän, miksi en koskaan ole oppinut lukemaan sujuvasti kyrillisiä aakkosia, vaikka venäjän opiskelu muutoin sujui suhteellisen hyvin). Lukeminen on hyvin subjektiivinen kokemus, vasta aikuisiällä olen sattunut huomaamaan, että olen paljon hitaampi lukija kuin ne, jotka ovat lukeneet jotain tekstiä samaan aikaan kuin minä. Yleensä hidas lukeminen johtaa kaiketi asioiden muistamattomuuteen, mutta ehkä minulla sitten on hyvä muisti, kun olen kuitenkin koulutieni yllättävänkin hyvällä menestyksellä selvittänyt.
Tuostahan minun ei ollenkaan pitänyt kirjoittaa, hauska on itsensäkin yllättää omilla aihevalinnoillaan. Kun nyt kerran tuosta lukemisesta tuli puhe, niin kerrottakoon nyt sitten vielä sekin (minkä suuri osa lukijoista varmasti muutoinkin tietää), että Pasi Ilmari Jääskeläisen uusi romaani ilmestyy syksyllä. Hankin sen tietenkin ja toivon, että muutkin hankkivat. On surullista, että lahjakkuuksia jää kulttuurin alalla varmasti huomaamatta paljon, sillä sattuma on niin tärkeä elementti. Taitelijoita, muusikkoja, artisteja, kirjailijoita. Jotkut eivät ehkä koskaan päädy edes toteuttamaan todellista kutsumustaan, toiset pääsevät, mutta eivät vain nouse suuren yleisön tietoisuuteen.
Sellaista se sitten on. Tässähän voisi lopettaa vaikka PMMP-sitaattiin:
Joka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
Se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
Nosta katse taivaaseen sieltä leijun hiljalleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti