Viime yönä avoimesta ikkunasta paljaisiin hartioihin pureutui kylmä viima. Se sai verhot lepattamaan ja kehon järkyttymään ja kavahtamaan äkillistä muutosta tukalasta kuumuudesta puistattavan kylmyyden tilaan. Suljin ikkunan ja vedin peiton suojakseni. Tunsin sen lämmön ja pesuaineen hienoisen tuoksun.
Eilistä päivää en helposti unohda. Oikeastaan, en usko unohtavani sitä koskaan. Sain viestin, joka uhkui verevää, paksua ja tahmeaa vihaa. Sanojen välistä se kurkottui minuun, tarrasi kiinni kylmillä luisilla sormillaan, pieksi ja löi. Täytti sisimmän tahmallaan, imeytti itsensä värisevään sieluun. Yritin nyyhkyttää sitä itsestäni ulos, vaikka tiesinkin, että se takertuu minuun, eikä koskaan kokonaan hellitä. Toisaalta olen helpottunut: nyt minun ei tarvitse enää pelätä vihaa, nyt voin olla vihattu.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun joudun vihan kohteeksi. Kerta toisensa jälkeen olen kertonut tapahtumat ystävilleni, pyörittänyt sieluni rukousnauhan helmiä uudelleen ja uudelleen, antautunut tuomiolle, tunnustanut kaiken ja enemmän. Antanut syyllisyyden näykkiä, purra, riepotella ja repiä. Huutanut tuskaa. Ja silti eilen, kun ystävä yllätti minut vihan lävistämänä ja tuskissani, kietoi hän rakkaat kätensä lohduksi ympärilleni. Kun ensimmäisen kerran kerroin hänelle kaiken, hän katsoi minuun totisena ja sanoi: "Minä tunnen sinut. Sinä et ole paha ihminen."
Huomaan silti, etten haluaisi olla yksin. Pelkään omia ajatuksiani, sitä osaa minussa, joka haluaa minun kärsivän. Istun tässä hiljaa salaa itseltäni ja olen varuillani, koska pelkään sitä hetkeä, jolloin yliminä ujuttaa satuttavat ajatuksensa takaisin tietoisuuteeni. Vaistoan sen liikkeet tajunnan reunamilla, samaan tapaan kuin vahvan lääkityksen poistaman päänsäryn voi vielä havaita aavekipuna jossain tuntoaistin laitamilla.
Minä toivon, että voin tällä hetkellä antaa itselleni armoa ja ymmärrystä. Kukaan ei kuitenkaan voi olla minua kohtaan niin julma ja ankara kuin minä itse.
Ehkä lämpö ja kauneus vielä palaa tähän kesään.
Ja te, joiden sielu on kepeä ja vapaa, päästäkää riemu ulos. Nostakaa kädet painottomina ilmaan ja naurakaa elämän riemua kesän leikkisään tuuleen. Olette sen ansainneet.
Ojoijoi! Karenina Unska, minä en tunne sinua kuin täältä blogin sivuilta, mutta uskallan silti olla samaa mieltä kuin ystäväsi: et ole paha ihminen. Aika auttaa. Itkukin, tiettyyn pisteeseen asti. Halauksia sinne, kilokaupalla ja lujasti rutistaen!
VastaaPoistaKiitos sanoistasi, Rooibos, kovasti ne lämmittävät. Ihminen kasvaa ja oppii kaiken aikaa ja nämäkin röykyt - ehkä erityisesti juuri tämän kaltaiset - antavat lisää perspektiiviä. Ja aika tosiaan auttaa.
VastaaPoistaKuitenkin kaiken tämän keskellä myös kivoja juttuja ystävien kanssa odotettavissa. Kultareunoja ja tähtipölyä siis kuitenkin ilmassa.
Voi ei! En minäkään tunne sinua muuten kuin blogisi välityksellä, mutta rohkenen yhtyä ystäväsi ja Rooiboksen sanoihin: et sinä ole paha. Ethän vain ole sitä itsellesikään, liian ankara ja syyttävä. Aika auttaa, yhdessä ystäviesi tuomien kultareunojen ja tähtipölyn kera... Voimia sinulle Karenina.
VastaaPoistaMutta minäpä tunnen ja sanon, että et ole paha ihminen! Vaikka minkälaisen luupin läpi tarkastelisi ja katselisi, niin sinusta ei pahuutta löytyisi! Voimaa ja rohkeutta, jaksamista rakas ystävä!!! Ja halaus!
VastaaPoistaToisen viha ei vahingoita sinua, vaan vihaaja itse marinoituu myrkkyliemessään.
VastaaPoistaSe, miten paljon vaivaat asialla päätäsi (taisit kertoa samasta asiasta hiukan aikaa sitten toisin sanakääntein) kertoo siitä, että sinulla on taju oikeasta ja väärästä.
Ei sellainen ihminen voi olla paha.
Anna jo itsellesi anteeksi.
Tulilatva: Kiitokset sinullekin lämpimistä sanoistasi. Olen keskittynyt täysin rinnoin nauttimaan kesävieraastani ja ollut avaamatta tietokonettani, joten nyt ällistyin saamastani tuen määrästä.
VastaaPoistaAnonyymi: Taidan arvata, kuka on asialla ja kiitän sinuakin kaikesta siitä tuesta, jota olet matkamme varrella antanut. Olet oma tammeni.
Hoo Moilanen: Viisaita sanoja sinulta jälleen kerran. Luulen, että olen pääsemässä asiassa voiton puolelle, asiat asettuvat mittasuhteisiinsa.
***
Tiedoksi kaikille: päivitykset kyllä jatkuvat jälleen, jahka kesäloma tulee reissailtua loppuun ja kaikki kesävieraat asianmukaisesti (tai epäasianmukaisesti) kestittyä. Tänään on huiman trooppinen kesäyö, nautitaan tästä ihmeellisyydestä!
Vielä kerran suurkiitos kaikille myötäelämisestä!
Mukava kuulla, että tuntuu jo paremmalta. Kaikin puolin antoisaa ja rentouttavaa lomaa sinulle!
VastaaPoistaOi, olen surullinen, kun jouduit ryöpytyksen kohteeksi. Viha voi satuttaa niin paljon, mutta tosiaan usein se satuttaa, tuhoaakin vihaajaa itseään kaikkein eniten.
VastaaPoistaEn todella usko, että olet paha ihminen, päinvastoin!
Halaukset ja ihanaa loman jatkoa!
Ps. Olet loistava kirjoittaja ja tuntojesi kuvaaja.
Tulilatva: Kiitokset lomantoivotuksista - se olikin hurjaa menoa, vaikka en tehnytkään benji-hyppyä tai matkustanut eksoottisiin kohteisiin. Pääni sisällä koen kuitenkin tehneeni vähintäänkin molemmat. Positiivisessa mielessä kuitenkin.
VastaaPoistaMustikkatyttö: Olet oikeassa vihan suhteen, se on samanlainen katala kumppani kuin katkeruus, joka syö eniten kantajaansa. Toivon sekä kantajan itsensä - ja toki itsenikin - kannalta, että hän joskus kykenee luopumaan taakastaan.
Ja kiitän ja kumarran palautteestasi, koetan taas lomalta palanneena ryhtyä kirjoittamaan havaintojani ja tuntojani ahkerammin. Elämässä riittää paljon kerrottavaa ja pohdittavaa.