tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kesäutopiaa

Kesä on hienoa aikaa. Lempivuodenaikani ehdottomasti, kuten varmasti valtaosan suomalaisista. Olen kesäihminen siitäkin huolimatta, että olen kärsinyt pahasta heinäallergiasta teinivuosista alkaen. Lieneekö kyse iästä vai mistä, mutta allergia alkoi muutama vuosi sitten hellittää otettaan ja on nyt hävinnyt lähes kokonaan.

Ihmisillä kesään kuuluvat varmasti hyvinkin erilaiset asiat. Minulle ja kanssani eläville ihmisillekin (koska ikäänkuin kasvavat siihen) tärkeää on mökkeily. En omista omaa mökkiä ja vanhemmillanikaan ei ole sellaista mökkiä, joka olisi pelkästään heidän käytössään, joten olemme turvautuneet vuokramökkeilyyn. Ja vuokramökkeilyssämmekin olemme päätyneet vaihtelemaan mökkejä: niitä on käyty läpi etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Joukkoon mahtuu sekä hilpeitä että hulppeita kokemuksia ja mökkejä, mutta koskaan meitä ei ole huijattu (onneksi!). Joitakin vuosia mökkeilyä on saattanut jäädä syystä tai toisesta väliin, mutta muutoin mökkeilyä on jatkunut jo yli kymmenen vuotta (wau!).

Aluksihan emme tietenkään ajatelleet, että asiasta muodostuisi vuosien perinne - hyvien kokemusten myötä se vain hivuttautui kesäämme ja jäi. Tämä on välikesä, mutta ensi kesänä taas mennään. Lapsiakin on perheisiin siunaantunut matkan varrella ja nyt he ovat myös ehtineet jo kasvaa niin paljon, että matkailukin on helpompaa (enää ei kukaan tarvitse esim. vaippoja tai syöttötuolia).

No, sittenhän on tietysti grillaaminen. Mökkeilyynkin se liittyy, mutta hätävarana on parvekkeellamme kaasugrilli. Se ei ehkä ole käytössä kovin usein (voisi ihan hyvin olla useamminkin, mutta taidan pelätä että taika menisi rikki, jos sitä käytettäisiin liian usein). Grillaamalla voi hetkessä saavuttaa kesäfiiliksen, kun parvekkeen pöytä saa liinan ylleen, markiisit rullataan suojaksi auringolta ja astiat katetaan pöytään. Ulkoilmassa ruokailussa on muutoinkin jotain ihan omanlaistaan jännää, kun se ei ole aivan jokapäiväistä.

Retkeilykin liittyy kesään. Jotkut rohkeat, kuten Lähiömutsi perheineen, lähtevät laatikkopyörällä Ahvenanmaalle, mutta jos ei ole niin urhoollinen, voi ottaa oman perheauton ja suunnata lähimatkailukohteisiin ja niin olemmekin tehneet. Lähdin heti toteuttamaan matalan kynnyksen kesänviettoani ja olen tyytyväinen, elämyksiä voi kokea, vaikka ei kovin kauas siirtyisikään. Kaksi joutsenpoikuettakin on jo nähty - toinen ihan läheltä ja toinen vähän kauempaa. Niin ja nähnyt olen myös ja haahkoja ja meriharakoita (tunnustan, että lajintunnistuksen suoritti joku muu, oma lintutuntemukseni on alueella varis-harakka-västäräkki).

Perheen pienin oli tänään fiiliksissä siitäkin, kun annoin hänen levittää äityspakkauksen mukana tulleen vauvapeiton (kiitos siitä, Suomi) pihaamme piknikviltiksi ja pötkötellä siinä pitkin pituuttaan. Siinäpä onkin hänen käyttöönsä kätevä oma viltti retkillemme, kun hän sille vielä hyvin mahtuu, peitteeksi vuoteeseen se on jo liian pieni.

Mansikoita olemme mussutelleet jo monta litraa, heistäkin sain ahaa-elämyksen: nyt ostetaan, kun niitä saa. Kesän ensimmäinen mansikkakakku on vielä tekemättä, mutta kyllä sekin vielä tulee (oi, monesti olen leiponut mökkireissuillamme mansikkakakkua). Niin, kesähän on ruokailunkin kulta-aikaa: uusi sato alkaa kypsyä mansikoineen, porkkanoineen, perunoineen ja salaatteineen päivineen. Oi onnea.

Tästä tuli hassu luettelo siitä, miten ihana kesä niin monin tavoin on, mutta kun se on. Lisäksi olen saanut energiatasoni kohdilleen popsittuani rautaa anemiaani (veriarvoni ovat nyt paremmat kuin koskaan) ja muutoinkin pään sisässä on sellainen sees, että en ole sellaistakaan aikoihin kokenut.

Vaikka eräs life coach -tyyppinen luennoitsija joskus naureskeli, kun suomalaiset nuoret olivat toivoneet elämältään mielenrauhaa (niinkuin vanhat mummot, naureskeli coach), niin kyllä se mielenrauha vaan on ihan hemmetin arvokas ja hieno sekä tavoittelemisen arvoinen asia.

Malja elämälle, kesälle ja mielenrauhalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti