torstai 2. huhtikuuta 2015

Blogirikkuri

Taisin suorittaa blogirikkuruutta, kun poistin jo kertaalleen julkaisemani tekstin. Pahoittelut siitä.

Yritän kirjoittaa jotain uutta, kun kello ei näytä ihan näin myöhäisiä tunteja. Kerään uusia aistimuksia ja uutta kerrottavaa. Ainahan sitä jotain on. Ehkä lähden kaduille salakuuntelemaan ihmisten elämää, niin kuin Gösta Sundqvistin kerrotaan tehneen. Hän ei kuulemani mukaan oikein suostunut kuulumaan mihinkään ihmisryhmään, vaan puikkelehti niiden välillä ja samalla vohki paloja ihmisten elämistä ja teki niistä musiikkia.

Olipa se jotenkin kaunis ja runollinen ajatus, vaikka Göstan tarinat olivatkin rujoja. Eivätkä varmaan kenenkään tarinoita ihan sinällään sentään, mutta niissä oli totta toinen puoli. Niin se vain on, että ihmisille sattuu uskomattomia asioita ja niiden kanssa he sitten möyrivät eteenpäin, minkä taitavat. Jotkut eivät edes välitä. Minä välitän liiaksikin.

Uskotteko sen, että elämällä on jokin tilikirja? Jos ihmiselle sattuu paljon hyviä asioita, on tili plussalla. Jos liikaa plussaa kertyy, elämän pankkineiti saattaa katsoa aiheelliseksi alkaa balansoida tilejä. Pelkäättekö (kuten minä) silloin, kun jotain suurta hyvää tapahtuu, laskun seuraavan perästäpäin? Ja ajatteletteko sitten, kun jotain ikävää tapahtuu, että nyt on maksun aika? Minä olen vähän sellainen. Onkohan tällaiselle ajattelutavalle nimi?

Teema-kanava on jäänyt päälle, vaikka ohjelma on loppunut. Ihanaa klassista musiikkia, kuin balsamia sielulle. Nyt on jo kiirastorstai.

3 kommenttia:

  1. Tuo balanssi - niinpä. En allekirjoita ihan samaa ajatusta kanssasi, mutta kyllä elämä vaan tekee Pavlovin koiraksi. Oli tuossa pitkään niin kamalaa ja surullista, että on kestänyt aikaa, etten ole ihan paniikissa heti kun minulla on onnellinen olo. Ehdin jo oppia sen, että koko ajan tapahtuu pahaa, ja logiikkahan meni niin, että sitten kun oli kivaa ja onnellista, tuli heti huono omatunto ja kauhea pelko siitä, että maailmankaikkeus kostaa hetikohta... Ihmisen pää on jännä asia.

    Ihanaa pääsiäistä sinulle, Karenina Unska!

    VastaaPoista
  2. Niin siis, nyt alan olla oppinut taas pikkuhiljaa siihen, että onnellisuutta ei kosteta heti pois :). Se jäi sanomatta edellisestä.

    VastaaPoista
  3. Hui, kommenttisi oli jääänyt lymyilemään outoon lootaan postilaatikossani ja tuli eteeni yllätyksenä vasta nyt. Onneksi sitä tosiaan jaksaa toisinaan uskoa, että elämä kantaa sinällään, eikä mitään ikävää tilikirjanpitäjää missään ole. Koska onhan nyt kesä ja vaikka ei lämmin olisikaan, on silti jäätelö ja ystävät ja kaikki muu hyvä. Niistä pidetään kiinni ja jos tulee vilu, juodaan teetä.

    VastaaPoista